Älä vain haksahda mukaan tähän ällöttävään sometrendiin
Sosiaalisessa mediassa leviää aika ajoin erilaisia terveyden nimissä aloitettuja trendejä, joista jotkut ovat hyödyllisiä ja jotkut eivät, ja jotkut ovat jopa haitallisia.
Eräs uusi terveelliseksi väitetty trendi Kyseessä on oman virtsan juominen. Puuhalle on omistettu esimerkiksi Facebookissa omia ryhmiä, joissa on kymmeniä tuhansia jäseniä, jotka uskovat virtsan hoitavan erilaisia sairauksia, kuten masennusta, aknea, allergioita ja jopa syöpää sekä AIDSia. Näissä ryhmissä virtsaa suositellaan myös lisättäväksi esimerkiksi silmätippoihin, kasvoille sekä peräruiskeisiin ja sillä pitäisi kurlata puolen tunnin ajan.
Näissä ryhmissä väitetään, että virtsassa olevilla mineraaleilla kuten magnesiumilla, kalsiumilla sekä hormoneilla ja tietyillä ravintoaineilla on parantavia vaikutuksia.
Millekään virtsan väitetyistä terveysvaikutuksista ei kuitenkaan ole tieteellistä näyttöä. Sen sijaan on tiedossa, että virtsa sisältää ureaa, joka on suurempina määrinä myrkyllistä. Lisäksi juotuna tai ulkoisesti käytettynä virtsa voi toimia kasvualustana bakteereille ja tulehduksille.
Kaada siis pissa pönttöön, älä kurkkuun tai päällesi!
Lähde: The Guardian
Kuva: Wikimedia Commons
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Alisa Vainiolta jättiyllätys
- Iida Vainio avautuu: ”Tästä alkaa mun uusi luku”