Alaikäinen mainostaa kondomeja!
Kesäkumikampanja starttaa tänä kesänä 31.5. YleXPopista Oulusta, missä julkaistaan Robinin kesäkumibiisin Kesärenkaat video ja jaetaan nuorille kondomeita sekä annetaan seksivalistusta. Kesäkumi-kampanja kertoo nuorille kondomin käytön tärkeydestä helposti lähestyttävällä tavalla. Asiasta tekee erikoisen se, että Robin täyttää 16 vasta syksyllä. Suomen lain mukaan seksin harrastaminen alle 16-vuotiaan kanssa on rikos, ellei kyseessä ole iältään tai henkiseltä ja fyysiseltä kehitykseltään lähellä toisiaan olevien nuorten välinen seksisuhde, jossa on molemminpuolinen suostumus.
Kesän aikana jaetaan yhteensä 200 000 kondomia eri puolella Suomea järjestettävissä tapahtumissa. Suomen Punainen Risti ja Väestöliitto kiertävät kesäkumin mukana muun muassa Ruisrockiin Turkuun ja Blockfestiin Tampereelle jakamaan kondomeita ja tietoa nuorille.
Festivaaleilla voi suorittaa Naimamaisterin arvonimen osoittamalla Väestöliiton asiantuntijoille tietonsa ehkäisystä kondomin avulla. Punaisen Ristin vapaaehtoiset jakavat festivaalikävijöille kondomeita ja keskustelevat turvallisesta seksistä. Syöpäjärjestöt ovat mukana kampanjassa muistuttamassa, että kondomilla ehkäistään myös syöpää.
Kesäkumi-paketissa on kaksi kondomia, yksi käytön opetteluun ja toinen tarvittaessa ehkäisyyn. Kun kondomin käytön osaa, ei tarvitse enää miettiä tekniikkaa.
– Kondomin käyttäminen on välittämistä itsestä ja toisesta. Se on osoitus siitä, että haluaa olla hyvä toista kohtaan. Kondomia käyttävät ovat siis fiksua ja välittävää porukkaa, muistuttaa asiantuntijalääkäri Miila Halonen Väestöliitosta.
Kondomia on käytettävä jokaisessa yhdynnässä koko yhdynnän ajan. Kondomi on ainoa ehkäisyväline, joka ehkäisee sekä seksitaudeilta että raskaudelta. Kondomi on helppo hankkia ja käyttää.
Sosiaali- ja terveysministeriö tukee kampanjaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun