Diabetes on henkisesti raskas sairaus – tukea ei riittävästi tarjolla
Diabetes on yksi niistä harvoista sairauksista, jotka pitää ottaa huomioon lähes jokaisessa arjen käänteessä. Jatkuva hoidontarve saattaa pahimmillaan masentaa diabeetikon, minkä lisäksi se painaa myös perheenjäsenten mieltä. Vaikka ongelmat tiedostetaan, diabeetikoille ja heidän läheisilleen ei tarjota riittävästi henkistä tukea.
Sekä tyypin 1 että tyypin 2 diabeteksessa keskeistä on korkea verensokeri, joka vaatii lääkitystä. Jo tämä yksin vaikuttaa arkeen, sillä veren sokeripitoisuutta on seurattava, ja lääkitystä pitää usein säätää ja tehostaa. Diabetesta sairastavan on oltava lääkärin seurannassa, ja hänen on kiinnitettävä huomiota ruokavalioonsa ja liikuttava riittävästi.
– On tärkeätä muistaa, että diabeteksen hoidosta ei voi pitää vapaapäiviä. Sairauden jatkuva huomioiminen käy mielen päälle, sillä jatkuva omahoito ja seuranta saattavat aiheuttaa hoitoväsymystä. Diabetesta sairastavilla esiintyy myös keskimääräistä enemmän masennusta. Psykologiset vaikutukset jäävät kuitenkin usein vähälle huomiolle, kertoo diabeteslääkäri Tero Saukkonen Novo Nordisk Farmasta.
Diabeteksen henkisiä vaikutuksia on nyt ensimmäistä kertaa tutkittu laajassa, kansainvälisessä tutkimuksessa, johon osallistui yli 15 000 diabeetikkoa, perheenjäsentä ja hoitohenkilökunnan jäsentä yhteensä 17 eri maasta. Suomi ei ollut tutkimuksessa mukana, mutta meillä tehtyjen pienempien selvitysten mukaan näyttää siltä, että tulokset ovat samansuuntaisia.
– Tutkimuksen mukaan monet diabeetikot kokevat diabeteksen heikentävän elämänlaatuaan ja pitävät päivästä toiseen pärjäämistä raskaana. He toivovat, että jaksamiseen kiinnitettäisiin enemmän huomiota, kun taas hoitohenkilökunnalla ei mielestään ole riittävästi resursseja tarjota henkistä tukea.
Perheenjäsenetkin pelkäävät yöllisiä kohtauksia
Diabeetikon itsensä lisäksi sairaus vaikuttaa myös hänen lähipiiriinsä. Perheenjäsenillä saattaa olla oma roolinsa sairauden hoidossa, mutta suurimmat vaikutukset ovat henkisellä puolella.
– Jo sairaus itsessään aiheuttaa huolta diabeetikoiden läheisille ja esimerkiksi reilusti yli puolet perheenjäsenistä pelkää mahdollisia lisäsairauksia. Pelko on aiheellinen, sillä pitkään koholla ollut verensokeri aiheuttaa vuosien saatossa vääjäämättä elinmuutoksia, Saukkonen kertoo.
– Suurimpia pelonaiheita ovat näköä uhkaavat silmänpohjan muutokset, munuaisten vajaatoiminta sekä alaraajojen neuropatia, joka voi pahimmillaan johtaa jalkojen vaikeisiin tulehduksiin ja haavaumiin ja ääritapauksissa amputaatioon. Diabeetikoilla on myös kolme kertaa muita suurempi riski saada sepelvaltimotauti tai sydäninfarkti.
- Diabetes vaikuttaa perheen arkeen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”