Erika Helin puhuu ensimmäistä kertaa kauneusleikkauksestaan – kärsi suurten rintojensa aiheuttamista terveysongelmista: ”Tässä valinnassa ei tulisi olla hävettävää”
Malli ja somevaikuttaja Erika Helin matkusti vuosi sitten keväällä Turkkiin ja kertoi lomastaan somessa. Nyt Helin paljastaa Metropolille kirjoittamassaan blogissaan matkansa todellisen syyn: hän kävi ensimmäistä kertaa elämässään kauneusleikkauksessa.
Blogikirjoituksessaan Helin kertoo, että leikkaus suoritettiin istanbulilaisella kauneusklinikalla, joka harjoittaa toimintaansa erään suuremman sairaalan tiloissa. Toimenpiteen jälkeen Helin yöpyi läheisessä hotellissa.
Helin sanoo kärsineensä jo pitkään suurten rintojensa aiheuttamista terveysongelmista. Tämän vuoksi hänelle tehtiin rintojen kohotusleikkaus. Lisäksi Helinille suoritettiin alavatsan rasvaimu, joka oli puhtaasti esteettinen toimenpide.
– Leikkaussaliin siirtyessä tunnelma oli odottava ja harvinaisen sekava. Matkalla annettiin sellaiset dropit, että höpöttelin hoitajille hassuja, ja sitten tipahdin. Muistan, kun salissa minua pyydettiin kierähtämään leikkauspöydälle. Seuraavan kerran silmät aukesivat heräämössä, Helin kuvailee kokemuksiaan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kirjoituksensa lopussa Helin painottaa ymmärtävänsä, että kauneusoperaatioihin liittyvät aiheet ovat arkoja, eikä hänen mukaansa ketään tulisi kannustaa leikkauspöydälle. Hän kuitenkin toivoo, että terveyteen liittyvistä asioista, kuten suurten rintojen aiheuttamista ongelmista voitaisiin puhua aiempaa avoimemmin.
– Haluan myös puhua rehellisesti ja avoimesti siitä mitä olen itse käynyt läpi – tässä valinnassa ei tulisi olla hävettävää tai salattavaa. Mitä ikinä päätätkään omalle keholle tehdä – se on sun oma valinta! nainen alleviivaa.
Lue Erika Helinin blogipostaus kokonaisuudessaan täällä.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn