IL: Suomen huippumalli haussa -voittaja sairastui pahoin – kävi puoli vuotta terapiassa
Vuonna 2012 Huippumalli haussa -kilpailun voittanut Meri Ikonen muistelee kymmenen vuoden takaista voittoaan ja sen vaikutuksia elämäänsä Iltalehden haastattelussa.
Ikonen haki aikoinaan mukaan kilpailuun isosiskonsa rohkaisemana ja yllättyi, kun vei voiton. Tuolloin 23-vuotias Ikonen koki, että hänen tuli voiton jälkeen lähteä maailmalle luomaan mallinuraa. Siihen hän ei kuitenkaan ollut valmis.
– Olin silloin kovin epävarma itsestäni ja hain identiteettiäni, Ikonen kertoo Iltalehdelle.
Nuoren naisen elämä oli tuolloin monella tapaa epätasapainossa. Kaiken uuden lisäksi muun muassa vaikeudet parisuhteessa ja kiusatuksi joutuminen töissä aiheuttivat lopulta sen, että Ikonen paloi loppuun, eli sumussa, itki ja kävi terapiassa puoli vuotta.
Kokemus kuitenkin vahvisti. Ikonen päätti lopettaa huonon parisuhteensa, muutti työn perässä Helsinkiin ja opiskeli lähihoitajaksi.
– Opin tuntemaan paremmin itseni ja omat voimavarani sen kautta. Nyt uskon, että osaisin tunnistaa tilanteen aikaisemmin ja pysähtyä ja pyytää apua.
Nykyään Ikonen asuu puolisonsa Kalle Soltinin kanssa Nokialla ja viime joulukuun alussa perheen onni täydentyi tyttövauvalla.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lähde: Iltalehti
Lue myös:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”