
Joalin Loukamaa puhuu poikkeuksellisen avoimesti haastavasta elämäntilanteestaan – kärsii epävarmuudesta: ”Se sai minut kyyneliin”
Kuuluisa somevaikuttaja ja tanssija Joalin Loukamaa päivittää lähes neljälle miljoonalle Instagram-seuraajalleen aktiivisesti kuvia ja videoita elämästään. Loukamaa on keskittynyt julkaisemaan sisältöä etenkin kauneuteen, muotiin ja tanssiin liittyen.
Nyt Loukamaa on tehnyt poikkeuksellisen avoimen ulostulon, jossa hän kertoo viime aikojen haasteistaan. Loukamaa myöntää, että hänellä on ollut vaikeaa oman itsetuntonsa kanssa.
– Tein tänään suuren oivalluksen, ja se sai minut kyyneliin, Loukamaa kirjoittaa postauksessaan englanniksi.
Loukamaa paljastaa kokevansa epävarmuutta itsestään ja omasta elämästään. Tämä tuntuu hänestä oudolta, sillä hän luuli selättäneensä tällaiset ongelma jo noin kolme vuotta sitten.
– Olen ihminen, joka elää, työskentelee ja hengittää sosiaalista mediaa 24/7, ja olen tehnyt tätä tauotta kuluneen neljän vuoden ajan. Joten sanoisin, etten ole yllättynyt. Olen myös muuttanut pandemia-aikana uuteen maahan, ja nyt tällä tytöllä, joka aikaisemmin oli tottunut olemaan päivittäin uusien ihmisten ympärillä, on ollut vaikeuksia tehdä uusia ystäviä, Loukamaa kuvailee.
– On vähän pelottavaa olla näin avoin ja rehellinen täällä, mutta tällainen olin ennen. Tapasin kertoa teille kaiken, hän jatkaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Nyt Loukamaa kokee, ettei hänen sosiaalinen mediansa kerro hänestä koko totuutta.
– Nykyään tuntuu, että minun sosiaalinen mediani ei kerro minusta mitään. Olen vain tavallinen tyttö, joka postaa tylsää kontenttia.
Loukamaalle kyseisen tekstin kirjoittaminen on ensimmäinen askel kohti syvällisempää somesisältöä.
– Kerron teille, etten ole voinut kovin hyvin pääni sisällä, mutta työstän asiaa koko ajan, hän päättää kirjoituksensa.
Loukamaa muutti 10-vuotiaana yksinhuoltajaäitinsä kanssa Meksikoon. Teini-iässä nainen alkoi keräämään kansainvälistä suosiota ollessaan mukana Now United -yhtyeessä.
Vuonna 2020 Loukamaa muutti perheineen takaisin Suomeen. Saman vuoden kesällä hän osallistui Selviytyjät Suomi -kilpailuun, minkä myötä myös suomalaiset oppivat tuntemaan nuoren, lahjakkaan naisen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
MTV: Joalin Loukamaalta yllättävä paljastus urastaan: ”Olen pitänyt sitä vähän salaisuutena”
Avointa kuhertelua! Joalin Loukamaa pussailee rakkaansa kanssa auringonlaskussa – katso kuva!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- Sanna Marinin Joni-kullalta suorasanainen päivitys
- Netflixin mitta tuli täyteen – kukkaronnyörit kiinni Harrylta ja Meghanilta
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”