Johanna Harlinilla todettiin syömishäirö – muistelee avoimesti traagista tilannetta sairaalassa: ”Sydän meinasi pysähtyä”
Maailmalla menestynyt ohjaaja Renny Harlin avioitui viime syyskuussa vaimonsa Johanna Harlinin kanssa. Pariskunta päivittää elämänsä kohokohdista ahkerasti omille Instagram-tileilleen, jotka pursuavat ilon ja rakkauden sävyttämiä kuvia ja videoita.
Viime viikolla MTV3-kanavalla pyörähti käyntiin The Harlins -sarja, jossa seurataan Harlinien luksusta tihkuvaa elämää. Onnellisten aiheiden lisäksi ohjelmassa sivutaan myös astetta rankempia asioita, joita Harlinit ovat elämänsä aikana joutuneet kohtaamaan.
Sarjan viidennessä jaksossa Johanna avautuu sairastamastaan syömishäiriöstä. Johanna sairastui syömishäiriöön lukion jälkeen, kun hän aloitti opiskelun ja työnteon.
– Tämä on ihan hirveää, mutta en muista minun ensimmäisestä opiskeluvuodestani mitään, Johanna toteaa ohjelmassa.
– Treenasin todella paljon itsekseni – treenasin aivan super kovaa. Lopetin punaisen lihan syömisen, pikkuhiljaa kokonaan lihan syömisen. Rajasin, että sokeri oli pahasta. Mikä johti siihen, että minulle tuli tosi paha syömishäiriö, hän jatkaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Pian Johannan läheiset havahtuivat nuoren naisen laihtumiseen ja alkoivat huolestua.
– Painoin pienimmilläni varmaan 47 kiloa.
Lopulta Johanna joutui sairaalaan.
– Sydän meinasi pysähtyä ja olin sairaalassa. Minun läheiseni pelkäsivät joka ikinen päivä, että kuolen, Johanna kuvailee traagista tilannetta.
Johannan toipuminen alkoi, kun hän itse ymmärsi vakavan tilanteensa. Hän kävi terapiassa ja alkoi jälleen syömään normaalisti.
Samalla Johanna opetteli olemaan itselleen aiempaa armollisempi. Hän myös palkkasi personal trainerin, joka ohjeisti häntä järkevään urheiluun.

Lue myös:
Renny ja Johanna Harlin yllättävät tv-sarjansa sisällöllä: ”Myös makuuhuoneessa kuvattiin”
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin