Useat ihmiset heräävät yöllä kesken unien, jonka jälkeen on hankala vaipua uudelleen uneen. Silloin monet pyörivät lakanoissa tai näppäilevät puhelintaan sängyssä. Osa myös nousee ylös sängystä käymään vessassa tai käy juomassa vettä.
Unilääkäri Michael Breus on tutkimuksissaan paljastanut kaksi asiaa, joita ehdottomasti kannattaa välttää, jos haluaa epätoivottavan herätyksen jälkeen saada uudelleen unta.

Hänen mukaansa sängystä ei kannata nousta edes vessakäynneille. Koska silloin ihmisen sydän pumppaa enemmän verta elimistöön ja syke nousee. Alhainen leposyke olisi unen saamisen kannalta välttämätöntä, joka on vaikeampi saavuttaa, jos ihminen liikkuu.
On normaalia, että herättyään ihminen haluaa tarkistaa ajan esimerkiksi sängyn vierellä olevasta puhelimesta tai herätyskellosta. Breusin mukaan se ei kuitenkaan ole hyvä idea. Hän sanoo, että tulevan aamuherätyksen ennakointi voi aiheuttaa ahdistusta ihmisen mielessä ja siksi se pitää valveilla pidempään.
Lähde: The Sun