Lihapainotteinen grillimenu vaaraksi keholle
Kun kroppa on huhkittu rantakuntoon, on helppo heittäytyä kyljysten, pihvien ja makkaroiden maailmaan. Lihavoittoinen ja sitä kautta omega-6-rasvahappopitoinen ruokavalio on kuitenkin vaaraksi terveydelle, kun elimistölle korvaamattomat omega-3-rasvahapot jäävät paitsioon.
Kesän ruokavalio painottuu monilla grillattuun lihaan ja makkaraan. Vaikka tämä perisuomalainen grillimenu onkin useille se ainoa oikea, tekee lihakaavoihinsa kangistunut kesäkokki itselleen ja kanssaruokailijoilleen karhunpalveluksen.
– Lihavalmisteet sisältävät runsaasti omega-6-rasvahappoja, joita on luonnossa paljon enemmän kuin omega-3-rasvahappoja. Kuutoset kaiken lisäksi kilpailevat kolmosten kanssa eräistä entsyymeistä, jolloin kolmoset eivät välttämättä pääse imeytymään, kertoo asiantuntijalääkäri Eeva Kari.
Kuutosista tulehdusuhka
Omega-6-rasvahapot ovat kolmosten lailla elimistölle välttämättömiä. Ongelmia syntyy, kun niitä nautitaan suhteessa paljon enemmän kuin kolmosia. Terveydelle välttämättömät omega-3-rasvat vaikuttavat monipuolisesti kehon hyvinvointiin verisuonista immuunipuolustukseen, kun taas kuutoset liiaksi nautittuna muodostavat elimistössä helposti aineita, jotka altistavat sydän- ja verisuonitaudeille.
– Runsas kuutosten ylimäärä elimistössä edistää tulehdusreaktioita. Kolmoset taas ovat tulehdusta vähentäviä ja monia soluja suojaavia aineita, Kari kertoo.
Parhaassa tilanteessa kuutosia ja kolmosia on kehossa yhtä paljon. Länsimaissa suhde on kuitenkin reippaasti vinksallaan, sillä kuutosia on ruokavaliossa helposti jopa kymmenkertainen määrä kolmosiin verrattuna.
Keskity kalaan ja kasviksiin
Kesärasvat saa vaivatta tasapainoon liittämällä kalan ja kasvikset grillipöydän vakiovieraiksi. Lihaa ja makkaraa tulee automaattisesti syötyä vähemmän ja keho kiittää.
– Ihmisen elimistö ei itse valmista omega-3-rasvahappoja, joten niitä on saatava joko ruuasta tai ravintolisistä. Ravitsemussuosituksissa kehotetaan syömään kalaa ainakin kahdesti viikossa, mutta jos se ei onnistu, kannattaa ehdottomasti käyttää kalaöljyvalmisteita, Kari vinkkaa.
Kalaöljyvalmiste on näppärä tapa lisätä hyvien rasvojen määrää kehossa ennen grillilihoilla herkuttelemista.
– Kiinnitä myös huomiota ruuanlaitossa käytettävään öljyyn. Rypsiöljy sisältää runsaasti kolmosia, kun taas auringonkukka-, maissi-, ja soijaöljyt ovat pullollaan kuutosia, Kari muistuttaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät