Menestynyt toimittaja ja juontaja Maria Veitola esitteli eilen sunnuntaina omalla Instagram-tilillään hyvän ystävänsä, näyttelijä Miia Lindströmin. Veitola julkaisi iloisen kuvan, jossa halaa Lindströmiä lämpimästi.

Julkaisunsa ohessa Veitola muistelee hänen ja Lindströmin yhteistä taivalta, joka alkoi 90-luvun alussa. Menneisiin vuosiin on mahtunut paljon raskaita kokemuksia, joissa ystävykset ovat olleet toistensa tukena ja turvana.

– Tässä on porilainen ystäväni Miia. Hän täytti just 50 vuotta -ja niin minäkin kohta. Se on absurdia. Vaikea hyväksyä, miten nopeasti elämä menee, vaikka onhan tähän mahtunut tosi monta seikkailua. Tärkeintä kaikesta, että ollaan edelleen elossa ja ystäviä, Veitola aloittaa koskettavan kirjoituksensa.

Veitola kertoo tutustuneensa Lindströmin kanssa Lahden kansanopiston näyttämätaiteen linjalla.

– Opiskeltiin yhdessä ja jaettiin opiston asuntolan minihuone, nukuttiin kerrossängyssä. Miia opetti, että yöunista voi aina tinkiä: ”Hauras ehtii nukkuu.” Edelleen mietin kiireiden keskellä sitä.

Teatterialan opiskelu ei Veitolan mukaan ollut mitään ruusuilla tanssimista. Lindström sai hänet kuitenkin aina nostettua jaloilleen, kun elämä tuntui haastavalta.

– Olin sairastanut lukiossa anoreksian ja masennuksen, ja olin hädin tuskin toipunut niistä. Näyttämötaiteen linjan opetus oli sinä vuonna rajua. Vastaava opettaja halusi siirtää ja kostaa meille kaiken Jouko Turkan kanssa kokemansa. Siinä olisi ollut helppo romahtaa uudelleen, mutta Miia ei olisi antanut sen tapahtua. Hän oli niin auki, koostunut, läsnä, Veitola kuvailee.

– Ajatelkaa tätä: Miia on elämäni ensimmäinen ihminen, joka puhui seksistä ja nautinnosta avoimesti. Sellaista oli olla 20-vuotias nuori nainen 90-luvulla: itseään, kehoaan ja seksuaalisuuttaan piti lähinnä hävetä. 

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Valmistuttuaan Lahden Kansanopistosta pääsi Miia Teatterikorkeakouluun. Hänestä tuli Veitolan sanoin ”fantastinen näyttelijä”, Veitolasta ”jotain muuta”.

– Halusin esiintyä ensisijaisesti omana itsenäni. Sitä paitsi en edes osannut näytellessä itkeä. Miialle sekin oli niin luontevaa ja helppoa. ”Miätit vaa jotai surullist”, Miia neuvoi minua, ja hänen kasvoillaan valui jo Niagara.

Kun Veitola 26-vuotiaana sai elämänsä ensimmäisen paniikkikohtauksen, oli Miia jälleen hänen tukenaan.

– 26-vuotiaana sain elämäni ensimmäisen, infernaalisen paniikkikohtauksen (tietämättä mikä minua vaivasi, luulin vain seonneeni tai kuolevani) ja soitin kohtauksen keskeltä Miialle. ”Mää tun sin ny. Kaikki menee hyvi.” Ja lopulta myös meni, Veitola muistelee.

– Miialla on merkittävä rooli siinä, että hakeuduin kolmekymppisenä terapiaan. Hän katsoi minua ja sanoi, että nyt riittää. Minun oli korkea aika alkaa selvitellä omaa sotkuista oloani. Sain Gestalt-terapiaa opiskelevalta Miialta suosituksen terapeutista, joka sopisi minulle. Se oli nappivalinta, hän iloitsee.

Vaikka Veitola ja Lindström eivät enää ehdi kovin usein näkemään, ovat he toisensa mielessä aina.

– Nykyään nähdään Miian kanssa harvoin, mutta silloin kun nähdään, se tuntuu erityisen tärkeältä. We go way back. Rakas ystävä, joka välimatkasta ja kiireistä huolimatta kulkee aina mukana sydämessä: Miia, Veitola kiteyttää.

Lue myös:

Maria Veitola viettää pääsiäistä yllättävällä tavalla – ”Ei sentään ole lunta”

Maria Veitola julkaisi kuvan sairaalapediltä – ottaa kantaa ajankohtaiseen aiheeseen: ”En toivo vastaavia kokemuksia kenellekään”