Näetkö tässä kuvassa kulmia? Jos näet, sinulla on kaarisokeus
Japanilainen psykologi, tohtori Kohske Takahashi havainnollistaa laatimallaan optisella illuusiolla, miten aivomme käsittelevät kuvioita.
Jos näet oheisessa kuvassa kaarien lisäksi kulmia, sinulla on ns. kaarisokeus. Mutta ei huolta, sillä silloin aivosi toimivat samalla tavalla kuin muillakin ihmisillä, vaikka näkemäsi ei olekaan totta.
Kyseessä on aivojen tapa hahmottaa kuvioita. Takahashin tutkimus julkaistiin i-Perception-lehdessä, jossa selitettiin, että ero kuvioiden havainnointiin saatiin aikaan ainoastaan värittämällä samanlaisten kaarien eri kohtia eri väreillä.
Kun tausta on valkoinen tai musta, ero ei ole niin selkeä, mutta kun tausta on harmaa, aivomme käsittelee kuvioita niin, että niissä erottuu tietyllä väritystavalla selkeästi myös teräviä kulmia, vaikka niitä ei siellä ole, kuten alla oleva kuvan suurennos osoittaa.
Tohtori Takahashi spekuloi, että ihminen on voinut kehittää aikojen saatossa kyvyn erottaa terävät kulmat ennen kaarevia kuvioita. Hän ei ole varma tämän syystä, mutta muut tiedemiehet ovat arvioineet, että harmaan sävyt saavat aivot uskomaan näkevänsä varjoja tai ihmisen aikaansaannoksia. Vaikutelma terävästä kulmasta voi viitata vaaraan, jonka jokin ihmisen rakentama esine voisi aiheuttaa. Luonnossa useammin esiintyvät aaltomaiset kuviot eivät anna yhtä vaarallista ensivaikutelmaa, joten aivot priorisoivat terävät kulmat.
Lähde: The Telegraph
Kuva: Kohske Takahashi / i-Perception
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Erna Huskon salasuhde paljastui – tässä salattu rakas
- Ex-missi Jenni Väänänen julkaisi harvinaisen kuvan kovasti kasvaneista lapsistaan
- HS: Näyttelijä Lotta Lehtikarin perhettä kohtasi suuri tragedia – kaksi itsemurhaa kahden vuoden sisällä: ”Tunsin vihaa ja surua”
- Katiska-huumevyyhdistä tuomiota istuva Janne ”Nacci” Tranberg lähetti vankilasta yllättävän joulutervehdyksen
- Kesällä avioitunut tubettajapari Mmiisas ja Tomas keskellä haasteita – Miisalta rehellinen avautuminen: ”Sydän hakkaa kovaa”
- Marianne Kallio kauneuskilpailun finaalissa – video!
- Petetyn Petri Tykän ulostulo: ”Jokainen näkee pettämisen hieman eri lailla”
- Piritta Hagman julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Susijengin valmentajan Lassi Tuovin kanssa – rakastunut pari hehkuu onnea!
- Samuli Edelmann julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – juhlii 16 vuotta täyttänyttä kuopustaan: ”Poikani, upea nuori mies!”
- Seiska: Lapsensa huoltajuuden menettänyt Johanna Tukiainen sieppasi tyttärensä – äiti huolissaan: ”Toivon, että heidät löydetään pian”