
Näin saat kunnon yöunet ja virkistyt – 7 vinkkiä!
Eilen vietettiin kansainvälistä unipäivää. Kansainvälinen unipäivä on vuosittain toistuva tapahtuma, jonka tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä unen tärkeydestä. Se toimii kehotuksena ryhtyä toimiin uneen liittyvissä asioissa esimerkiksi lääketieteen, koulutuksen ja liikenteen aloilla. Kansainvälisen unipäivän järjestää unilääketieteen kansainvälinen kattojärjestö World Association of Sleep Medicine. Päivä huomioitiinn monin tavoin eri puolilla maailmaa.
Uniapnea – näkymätön unenpilaaja
Kansainävliset yritykset ovat myös noteeranneet unipäivän. Esimerkiksi Philips on juuri lanseerannut uuden unenlaatutestin, jonka avulla unensa laatua voi testata itse vastaamalla muutamaan kysymykseen. Tulosten perusteella saattaa selvitä, että vastaaja sairastaa piilevää kansansairautta, uniapneaa. Sairaus ilmenee öisin voimakkaana, hengityskatkoksia aiheuttavana kuorsauksena. Uniapneasta kärsii nykyään noin 100 miljoonaa ihmistä kaikkialla maailmassa. Päivisin se johtaa usein voimakkaaseen väsymykseen, korkeaan verenpaineeseen, ärtyisyyteen, kipuihin yms. Jos epäilee sairastavansa uniapneaa, tulee viipymättä ottaa yhteyttä lääkäriin. Uniapneasta kärsivät ihmiset ovat esimerkiksi muita useammin osallisina liikenneonnettomuuksissa. Uniapnea saattaa myös olla suorastaan vaarallinen hoito- tai teollisuusalan töissä. Philips Home Healthcare Solutions on erikoistunut uniapneaan ja kehittää omia hoitotuotteita, joinakin esimerkkeinä CPAP-järjestelmät ja hengitysmaskit.
7 vinkkiä kunnon yöuniin
1. Säännöllisyys
Herääminen ja nukkumaan meneneminen samoihin aikoihin joka päivä auttavat vakauttamaan unirytmisi ja kehosi luonnollisen tasapainon.
2. Fyysiset aktiiviteetit
Päivittäinen liikunta auttaa sinua näyttämään paremmalta ja tuntemaan olosi paremmaksi, mutta se myös kuluttaa ylimääräistä energiaa, joka puolestaa kohentaa unesi laatua.
3. Lyhyet torkut
Lyhyet torkut pitkin päivää voivat auttaa sinua korvaamaan yöllä menetettyjä yöunia, mutta asiantuntijoiden mukaan varsinkin unettomuudesta tai lievästä vähäunisuudesta kärsivien tulee rajoittaa torkut korkeintaan 45 minuuttiin koko päivän aikana.
4. Mielenrauha
60 prosentilla työntekijöistä on pahimmat nukkumisvaikeudet sunnuntaiöisin. Anna sunnuntai-illan unettomuudellesi huutia kirjoittamalla ylös ja täten varastoimalla työviikon huolesi pois mielestäsi viimeistään muutamaa tuntia ennen nukkumaanmenoa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut