Nämä rintaimplantit aiheuttavat imusolmukesyöpää – Tays lopettaa niiden käytön
Tampereen yliopistollinen sairaala selvittää rintaimplantin ja imusolmukesyövän mahdollista yhteyttä.
Taysin tiedotteen mukaan viime vuosina on havaittu, että rintaimplanttien ja imusolmukesyövän (lymfooman) välillä saattaa olla yhteys.
Joillakin hyvin harvoilla potilailla on todettu anaplastinen suurisoluinen imusolmukesyöpä (BIA-ALCL), joka on non-Hodgkinin lymfooman eli imusolmukesyövän alatyyppi. Tapauksia on todettu jonkin verran enemmän potilailla, joille on laitettu karheapintainen implantti.
Imusolmukesyövän kehittymistä rintaimplantin yhteydessä ei vielä täysin ymmärretä. Sitä seurataan kansainvälisessä seurantaryhmässä, jonka tavoitteena on kattavan näyttöön perustuvan tieteellisen tiedon kerääminen päätöksenteon pohjaksi. Suomessa tapauksia on todettu alle kymmenen.
Toistaiseksi ei ole käytettävissä kontrolloituja kliinisiä tutkimuksia, joissa olisi verrattu karheita ja sileitä implantteja saaneita potilaita. Luotettavaa tieteellistä näyttöä syy-seuraussuhteesta rintaimplanttien ja sairauden välillä ei vielä ole olemassa, eikä imusolmukesyövän mahdollista syntymekanismia ole vielä pystytty selvittämään.
Suurin osa karheista implanteista on laitettu potilaille yksityisessä terveydenhuollossa. Niitä on laitettu myös julkisissa sairaaloissa, kuten Taysissa. Tays on käyttänyt implantteja esimerkiksi potilaille, joille on tehty implantin tai implantin ja kielekkeen avulla uusi rinta sairauden jälkeen tai transsukupuolisten henkilöiden rintojen korjauksessa. Vuosittain näitä implantteja on asennettu Taysissa joitakin kymmeniä.
Tays keskeyttää karheiden implanttien käytön
Tieteellistä näyttöä karhean implantin ja imusolmukesyövän välillä ei ole käytössä. Suurin osa tapauksista liittyy kuitenkin karheapintaisiin implantteihin, ja sen vuoksi Tays keskeyttää karheiden implanttien laiton toistaiseksi. Tays seuraa asiaan liittyvää tutkimusta ja viestintää aktiivisesti, ja Tays tiedottaa asiasta tarpeen mukaan uudelleen. Jos aiemmin laitettu implantti aiheuttaa potilaalle oireita, tulee potilaan olla yhteydessä implantin laittaneeseen sairaalaan tai viime sijassa omaan työterveyshuoltoonsa tai terveyskeskukseen. Yleisin sairauden oire on aikaisintaan vuosi leikkauksesta alkava rinnan turpoaminen, joka johtuu implantin ympärille kertyvästä nesteestä. Oireeton potilas ei tarvitse jatkuvaa seurantaa, eikä implantteja tarvitse poistaa tai vaihtaa. Valvira muistutti viime syksynä kaikkia rintakirurgiaa harkitsevia siitä, että on tärkeää keskustella riskeistä ja hyödyistä hoitavan lääkärin kanssa. Valviran mukaan lääkäreiden tulee sekä rintaimplantteja harkitsevien uusien potilaiden että tarkastukseen tulevien vanhojen potilaiden kanssa keskustella mahdollisesta imusolmukesyöpäriskistä. Alla video karheapintaisista rintaimplanteista. STT Kuva: YouTube / WXYZ-TV DetroitLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle