Pamela Tola sai mielenterveysongelmiinsa apua yllättävästä hoidosta: ”Niihin ei tarvitse uskoa ja toimii silti”
Näyttelijä ja ohjaaja Pamela Tola, 40, kertoo löytäneensä mielenterveyden ongelmiinsa apua vaihtoehtoisesta hoitokeinosta, jossa rentoutetaan lihaksia ja aktivoidaan parasympaattista hermostoa äänimaljojen tuottamien ääniaaltojen avulla.
Hän myöntää Instagram-julkaisussaan saaneensa ihmisiltä epäileviä katseita ja hämmentynyttä naurahtelua äänimaljoihin liittyen, mutta myös paljon positiivista suhtautumista.
– Hörhöilyä ja harhailua? Hiipparointia ja ”sekoilua”? No mitäpä sillä on väliä, jos se toimii. Itse olen mielelläni vaikka harhainen hörhö paremmalla mielellä ja rauhallisemmalla keholla. Ja siis, niihinhän ei tarvitse uskoa, toimii silti, Tola toteaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Tolan mukaan ihmiset eivät ehkä tiedä tarpeeksi äänimaljoista, joiden vaikutukset perustuvat resonanssiin eli myötävärähtelyyn ja ääniaaltoihin. Äänen värähtely vaikuttaa aivoaaltoihin ja ohjaa aivoaaltoja laskemaan toiminnalliselta beta-tasolta alfa-tasolle unen ja valveen rajamaastoon.
– Itse olen kärsinyt post traumaattisesta stressihäiriöstä, jonka uskon olevan paljon yleisempää kuin mitä ehkä ymmärrämme. Silloin elimistömme on toistuvasti tai jatkuvasti stressitilassa, mikä on tietysti hyvin kuluttavaa.
– Kaikki rentoutuminen ja rauhoittuminen auttaa ja etenkin kehon rauhoittaminen on avainasemassa. Stressaantuneena mieli keksii vaan lisää ongelmia ja pyörittää niitä loputtomiin.
Lue myös:
Seiska: Pamela Tolan sinkkupäivät päättyivät – muutti avoliittoon uuden rakkaan kanssa!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta