Menestynyt näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Pamela Tola kertoo Me Naiset -lehden tuoreessa haastattelussa lapsuutensa traumaattisista kokemuksista.

Tolan isä sairasti skitsofreniaa ja perheen äiti istui pyörätuolissa kärsimänsä agressiivisen MS-taudin vuoksi. Ensimmäisiä koululuokkia käyvä Tola joutui hoitamaan yksin kauppaostokset ja pitämään huolta kaksivuotiaasta pikkuveljestään, kun omat vanhemmat eivät siihen pystyneet.

– Päällimmäinen kokemukseni lapsuudessa oli turvattomuus. Jouduin ottamaan sellaista fyysistä ja emotionaalista vastuuta, mikä lapselle ei kuulu, Tola kuvailee Me Naisille.

– Se oli pitkäaikaista pahoinvointia perheessä, jossa roolit kääntyivät päälaelleen, hän täsmentää.

Lopulta Tolan isä teki itsemurhan Tolan ollessa vain 9-vuotias ja perheen lapset siirtyivät asumaan lastenkotiin. Tolan äiti menehtyi neljä vuotta myöhemmin.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: AOP

Kesti pitkään ennen kuin Tola kykeni hyväksymään raskaat lapsuuden kokemuksensa ja kohtaamaan vaikeat tunteensa. Nykyään häntä helpottaa ajatus siitä, ettei omista traumoista tarvitse välttämättä koskaan täysin toipua.

– Minun ei tarvitse olla täysin terve, eheytynyt ja parantunut. Voin hyväksyä sen, että minulle on sattunut tällaisia asioita. Niistä puhumalla voin ehkä jopa auttaa muita, Tola alleviivaa.

Lue myös:

IS: Riitta Väisänen avautuu traagisesta vuodestaan – molemmat vanhemmat kuolivat: ”Tuntuu hirveältä, että heille ei voi enää soittaa”

Kirsi Alm-Siira koki rajun kapinavaiheen teininä – vietti koulupäiviä työttömän miehen luona 13-vuotiaana: ”Opettajia vastaan uskalsin kapinoida”

Me Naiset: Viivi Altonen joutui seksuaalisen väkivallan uhriksi – avautuu elämästään trauman kanssa: ”En tule koskaan olemaan täysin fine”