
Sini Ariell paljastaa olleensa translapsi – julkaisi painavan kannanoton: ”Muistan jopa rukoilleeni pippeliä”
Australiassa asuva, suomalainen tosi-tv-tähti ja tatuointitaiteilija Sini Ariell on julkaissut blogissaan kantaaottavan tekstin, jossa hän kertoo olleensa translapsi. Kirjoitus on alun perin julkaistu vuonna 2017, mutta nyt Sini on päättänyt nostaa tekstin uudestaan etusivulleen.
Blogista selviää, että Sini halusi lapsena seitsemänvuotiaasta 13-vuotiaaksi asti olla poika. Hänen sukupuoli-identitettinsä saattoi vaihdella viikottain: toisinaan Siniä kiinosti kotileikit, mutta esimerkiksi hiuksensa hän halusi pitää lyhyinä ja poikamaisina.
– Olin poika nimeltä Pekka viikoittain. Vihasin mekkoja ja tyttöjen juttuja, mutta samalla leikin silti välillä kotia ja äitiä. Muistan kuinka oli vaikeaa aamuisin päättää kumpi halusin sinä päivänä olla, Sini vai Pekka. Vaatteet valitsin sen mukaan, halusinko olla tyttö vai poika, Sini kirjoittaa blogissaan.
Sinin perhe suhtautui asiaan neutraalisti, eivätkä hänen vanhempansa koskaan hävenneet hänen poikamaista ulkomuotoaan.
– Muistan käyneeni keskustelua äitini kanssa siitä, miksi haluan välillä olla poika ja äitini sanoi sen olevan normaali vaihe kehityksessä ja joillain se kestää pidempään ja on vahvempana kuin toisilla. Hän selitti minun etsivän omaa identiteettiäni ja rauhoitteli, että löydän sen varmasti sitten kun aika on kypsä. Hän myös sanoi, että jos vielä myöhemmin haluat olla poika, niin katsotaan niitä vaihtoehtoja avun saamiseen sitten silloin.
Murrosiässä Sinin käsitys omasta kehosta muuttui, ja häntä alkoi kiinnostamaan aiempaa enemmän tyttömäiset asiat, kuten meikkaus ja korut. Tänä päivänä Sini kokee olevansa biologisen sukupuolensa mukaisesti nainen, ja hän julkaiseekin omalle Instagram-tililleen usein hyvin naisellisia ja näyttäviä kuvia.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kirjoituksesta tulee ilmi Sinin kiitollisuus hänen vanhempiaan kohtaan, jotka eivät tehneet hätiköityjä päätöksiä liittyen lapsensa sukupuoli-identiteettiin.
– Nyt kun mietitään, jos vanhempani olisivat lähteneet tätä viemään pillit ja kellot hälyyttäen eteenpäin. Psykiatreille, lääkäreille, seksuaaliterapeuteille ja sukupuolenvaihdos asiantuntijoille (en edes tiedä miksikä niitä kutsutaan), olisinko saanut vapaan lapsuuden olla ja toteuttaa itseäni, vai oltaisiinkohan menty kovaa vauhtia ojasta allikkoon, Sini alleviivaa.
– Olin todella yksi niistä lapsista, joita näkee dokumenteissa tämän asian puinnin suhteen, halusin vaihtaa sukupuoleni kokonaan. Muistan jopa rukoilleeni pienenä tyttönä synttärilahjaksi taivaan isältä pippeliä. Nyt toki naurattaa, mutta silloin se oli minulle totista totta. Jos äitini olisi alkanut viemään asiaa eteenpäin ja syöttämään minulle hormoneja ja käyttämään lääkäreissä, muuttaakseen minun sukupuoleni, vain koska minä halusin niin, mitä olisinkaan tänään? nainen pohtii.
Sini kertoo haluavansa jakaa tarinansa, jotta vanhemmat eivät tekisi liian nopeita päätöksia lastensa ”sukupuolileikkien” suhteen, kuten hän blogissaan kuvailee.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Sini Ariell pudotti raskauskilot ilman liikuntaa – poseeraa upeassa kuvassa: ”Oli vaikeaa…”
Tältä Rita Niemi näyttää ilman meikkiä – julkaisi kuvan krapulassa: ”Tämä on sitä aitoa”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen