Suomalaiset syövät vieläkin liikaa suolaa
Suomalaisten tulisi edelleen vähentää suolan käyttöä, kertovat tuoreet suomalaiset ravitsemussuositukset. Uudet, koko väestölle tarkoitetut suositukset on julkaistu eilen. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositusten pohjana ovat viime vuonna julkaistut pohjoismaiset ravitsemussuositukset.
Suomalaisten suositusten mukaan päivittäisen suolamäärän tulisi pysyä vajaassa teelusikallisessa. Suomessa suurimpia suolan lähteitä ovat vilja- ja leivontatuotteet sekä liharuoat.
Nestlén tuotekehitys tekee jatkuvaa työtä tuotteiden kehittämiseksi. Kuluvana vuonna erityisesti Maggi -tuotteiden resepteissä kiinnitetään huomiota suolan määrään. Esimerkiksi Maggi Mix -ateria-ainekset uudistuvat vuoden 2014 aikana.
Maggi -tuotteiden valikoimaan kuuluvat Suomessa myös Maggi-liemikuutiot, Maggi Fond Cups -liemivalmisteet sekä Maggi Pastaria -pastatuotteet.
Nestlé on maailmanlaajuisesti sitoutunut vähentämään kaikista tuotteistaan suolaa. Yhtiö antoi viime vuoden lopussa sitoumuksen, jonka mukaan tuotteiden suolapitoisuutta pienennetään tulevien kolmen vuoden aikana vähintään 10 %. Suolan vähentäminen on tuotekehityksen tulevaisuuden painopiste.
Vuoden 2005 jälkeen Nestlé on vähentänyt tuotteistaan yli 14 000 tonnia suolaa. Euroopassa vähennys on noin 2 500 tonnia.
Maggi Mix -pakkaus kertoo jatkossa koko aterian ravintosisällön
Nestlé on määritellyt korkeat standardit Maggi -tuotteidensa ravintosisällölle. Maggi Mix -tuotteissa kriteerit perustuvat valmiin aterian ravintosisältöön kokonaisuudessaan.
– Uudistetun Maggi Mix -tuotepakkauksen ravintoarvoilmoituksessa huomioidaan sekä Nestlén valmistaman tuotteen että myös niiden raaka-aineiden ravintosisältö, joita kuluttajia ohjeistetaan lisäämään tuotteeseen. Raaka-aineita voivat olla esimerkiksi jauheliha, kasvikset tai juusto, tuoteryhmäpäällikkö Outi-Leena Pesonen Suomen Nestléltä kertoo.
Maggi Mix -tuotteet valmistetaan ilman säilöntäaineita kuivaamalla – menetelmällä, jonka hyödyt on tunnettu jo vuosisatoja. Nykyaikana Nestlé käyttää tuotannossaan kehittynyttä teknologiaa, mutta menetelmän perusperiaate on edelleen sama. Tuote saadaan säilymään huoneenlämmössä ilman säilöntäaineita, kun siitä poistetaan vesi.
Suolasuositukset ja terveysvaikutukset
- Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosituksissa väestötason tavoite suolan saannissa aikuisille on enintään noin 5 g/päivä. Tämä vastaa 2 g natriumia/päivä.
- Lasten suolan saantia tulisi myös vähentää. 2-10 -vuotiaiden lasten suolan saanti tulisi rajoittaa noin 3-4 g/päivä.
- Suolassa eli natriumkloridissa on haitallista sen sisältämä natrium. Elimistö saa tarvitsemansa natriumin ruoka-aineiden luonnostaan sisältämästä natriumista. Natriumia tarvitaan päivittäin vain 0,5 grammaa.
- Runsas suolansaanti lisää verenpaineen nousun myötä sydäninfarktiin ja aivohalvauksiin sairastumista. Lisäksi se voi altistaa osteoporoosille ja lisätä mahasyövän riskiä.
- Suomessa kuluttaja voi tarkistaa helposti monista elintarvikepakkauksista, paljonko tuote sisältää suolaa. Uuden kuluttajatietoasetuksen mukaisissa pakkauksissa kerrotaan suolan määrä ravintoarvotaulukossa. Osassa vanhemman lainsäädännön mukaisista pakkauksista kerrotaan natriumin määrä, joka voidaan muuttaa suolaksi kertomalla luku 2,5:llä.
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä