Tiedemies: Voimme jo nyt elää 150-vuotiaiksi
Ihmiskunta on haaveillut pidemmästä elämästä koko historiansa ajan ja elinajan odote onkin kasvanut huimasti viimeisen vuosisadan aikana, mutta nyt tämä unelma näyttää etenevän vieläkin suuremmin harppauksin. Brittitutkijan mukaan tällä hetkellä elossa olevat ihmiset voivat elää jopa 150-vuotiaiksi.
Arvio ei välttämättä tarkoita nykyisiä aikuisia, mutta viime vuosina syntyneillä lapsilla on mahdollisuus elää 150-vuotiaiksi terveellisten elintapojen, liikunnan, lääkkeiden sekä nopeasti kehittyvän geeniterapian ansiosta.
Biogerontology Research Foundation -ajatushautomon johtajan Alex Zhavoronkovin mukaan jo nyt voidaan elää 150 vuoden ikäiseksi, jos käytetään hyväksi kaikkea mitä tiedetään terveydestä ja lääketieteestä. Zhavoronkovin lausunnot on ristiriidassa YK:n tilastojen kanssa, joiden mukaan vuonna 2015 syntyneen suomalaistytön keskimääräinen elinajanodote on 84 vuotta ja pojan 78.
Geeniterapiatutkijat uskovat voivansa pysäyttää ihmisen soluissa olevan sisäisen biologisen kellon ja solujen ikääntymisen. Yhdysvaltojen Kaliforniassa sijaitsevan Salk-instituutin geeniterapiatutkijat ovat jo tehneet läpimurron löytäessään solujen ikääntymistä säätelevästä entsyymistä eräänlaisen virtakytkimen. Tutkijoiden mukaan ”entsyymikytkimen” ansiosta solut voidaan saada jakaantumaan loputtomiin ilman jakautumista, jolloin keho pysyisi ikuisesti nuorena.
Vaikka elinajan tarkat ennusteet eivät vielä ole yhteneväisiä, yleisellä tasolla tutkijat ovat kuitenkin samaa mieltä siitä, että vuosikymmeniä kestäneen biolääketieteellisen tutkimuksen avulla voidaan pian hävittää monia tappavia tauteja kokonaan ja pidentää elinikää merkittävästi.
Kuvassa Walter Breuning, joka oli kuollessaan 114-vuotiaana maailman vanhin mies vuonna 2011.
Lähde: Tieteen kuvalehti
Kuva: Wikia
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot