Tiesitkö miten raskaus vaikuttaa näköön? 5 vinkkiä odottaville tai imettäville äideille
Odotetaanko teilläkin kesävauvaa ja onko näkökykyyn tullut muutoksia? Nyt tarkkana, sillä raskaus ja imetys voivat todellakin vaikuttaa äidin näköön. Alla 5 vinkkiä, miten asia tulee huomioida.
Odottavat ja imettävät äidit saattavat kokea silmissään ja näkökyvyssään muutoksia, mutta moni äiti ei tiedä, että ne voivat johtua raskauden aiheuttamasta hormonitasapainon vaihtelusta. Miksi muutokset tapahtuvat ja mitä niistä seuraa?
Raskauden aikana ja imettäessä näkö voi muuttua hormonitasapainon vaihtelun myötä. Likitaitteisuus voi kasvaa, silmät saattavat tuntua kuivilta eikä katse tarkennu yhtä hyvin kuin ennen.
– Raskaana oleva tai imettävä äiti voi huomata esimerkiksi siristelevänsä silmiä kauas katsoessaan. Silmät voivat tuntua kuivilta ja katsekin voi tarkentua hitaammin kuin ennen, kertoo Elli-Noora Mäkelä, Raision Specsaversin optikko ja yrittäjä.
Silmässä tapahtuvat raskauden ajan muutokset ovat aina yksilöllisiä. Näkökyvyn muutokset voivat vaihdella myös eri raskauskerroilla – ensimmäinen lapsi ei välttämättä vaikuta näköön olleenkaan, toisen kanssa taas näkö ehkä heikkenee paljonkin.
Raskausajan tyypillisin näkömuutos on likitaitteisuuden kasvu, joka johtuu silmän sarveiskalvon muutoksista. Sarveiskalvo paksuuntuu lähes kaikilla raskaana olevilla naisilla, ja usein se muuttuu myös kaarevammaksi raskauden edetessä.
– Käytännössä likitaitteisuuden kasvu ilmenee niin, että likinäköisen kaukonäkö heikkenee. Silloin esimerkiksi henkilö, jolla ei ole ollut aiemmin laseja, voi huomata siristelevänsä kauaksi katsoessaan, Mäkelä havainnollistaa.
Imetyksen loputtua hormonitasapaino palautuu entiselle tasolleen viimeistään joidenkin kuukausien jälkeen. Silloin myös raskauden myötä silmässä tapahtuneet muutokset palautuvat usein ennalleen.
Kuivat silmät ja näön tarkentuminen odotusaikana
Silmät saattavat raskauden aikana kuivua kyynelnesteen määrän vähentyessä.
– Osa raskaana olevista piilolinssien käyttäjistä kokee, ettei linssejä ole yhtä mukava käyttää odotusaikana kuin muulloin. Tämä voi johtua muun muassa silmien kuivumisesta. Raskaana olevan kannattaa tällöin käyttää silmätippoja silmien kosteuttamiseksi, neuvoo Mäkelä.
Myös silmien kyky tarkentaa eri etäisyyksille voi heikentyä. Tämä johtuu nesteen kertymisestä mykiöön.
– Mykiön muutoksien myötä näön voi huomata tarkentuvan hitaammin kuin ennen – jos on esimerkiksi juuri lukenut kirjaa ja kääntää katseen kauemmas televisioon, voivat television tekstitykset näkyä aluksi sumeana, kertoo Mäkelä.
Raskausajan silmämuutokset eivät yleensä ole vaarallisia, ellei raskaana olevalla ole muita yleissairauksia.
– Suurella osalla näkö palautuu raskausajan tai imetyksen jälkeen takaisin, joten yleensä raskauden ajan silmäoireista ei tarvitse huolestua. Saattaa kuitenkin myös olla, että näkö palautuu, mutta ei täysin ennalleen. Jos oireet tulevat yhtäkkiä, ne ovat vahvoja tai eivät häviä imetyksen päätyttyä, suuntaa lääkäriin, Mäkelä neuvoo.
Viisi vinkkiä raskaana oleville ja imettäville äideille
1. Kerro optikolle raskaudestasi
Optikolle suunnattaessa on hyvä muistaa kertoa, että on raskaana, jotta optikot ottavat raskauden aikaiset näkömuutokset huomioon sinua auttaessaan.
2. Hanki uudet silmälasit vasta imettämisen jälkeen
Jos olet miettimässä uusien lasien hankintaa raskauden aikana tai imettäessä, lykkää niiden hankkimista mahdollisuuksien mukaan siihen asti, kunnes olet lopettanut imettämisen. Silloin et osta väärän vahvuisia linssejä näön muuttuessa. Toki jos näkeminen vaikeutuu paljon, on hyvä hankkia lasit, joilla näkee kunnolla.
3. Silmätippoja kuivasilmäiselle
Raskauden myötä silmät saattavat kuivua. Apteekista saatavat reseptivapaat silmätipat auttavat kuivasilmäisyyteen ja helpottavat piilolinssien käyttöä.
4. Sovita piilolinssit vasta, kun olet lopettanut imettämisen
Raskausaika ei ole muun muassa silmien kuivumisen takia otollisin hetki sovittaa piilolinssejä ensimmäistä kertaa. Uusien linssien sovittaminen kannattaa hoitaa vasta imettämisen loputtua.
5. Suuntaa silmälääkärille, jos oireesi tuntuvat vahvoilta
Jos näkökyky muuttuu dramaattisesti tai heikkenee tai jos silmäoireet tuntuvat vahvoilta, on hyvä suunnata silmälääkärille tarkastuttamaan silmät.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video