Unihäiriöt ovat salakavala uusi kansansairaus – näin ne tunnistetaan ja hoidetaan
Uniapnea on merkittävä kansansairaus, jota sairastaa jopa puoli miljoonaa suomalaista.
Joka neljäs nainen ja joka viides mies kärsii unihäiriöistä, ja useimmat eivät edes tiedä sitä itse.
Yleisimpiä unihäiriöitä ovat uniapnea, levottomat jalat ja unettomuus. Unihäiriöstä on kyse, kun ongelma jatkuu yhtäjaksoisesti yli kaksi kuukautta tai toistuu useamman kerran vuodessa.
– Ongelmallista on se, että uniongelman tai väsymyksen pitkittyessä ihminen tottuu olotilaansa ja suurin osa ihmisistä ei enää tunnista oireitaan poikkeavaksi. Aina ei välttämättä tule mieleen, että jos tämä kaikki johtuukin unesta. Pitkään jatkunut huono nukkuminen tai väsymys ovat oireita sairaudesta, joka kannattaa tutkia. Kaikki unihäiriöt ovat hyvin hoidettavissa. Yksin näiden asioiden kanssa ei tarvitse painia, vaan kuka tahansa pääsee uniklinikalle hoitoon, painottaa Coronaria Uniklinikan vastuulääkäri Henri Tuomilehto.
Coronarian uniklinikoilla kokeneet erikoislääkärit ja unihoitajat hoitavat unihäiriöitä kokonaisvaltaisesti.
– Hoitamaton tauti on raskas taakka potilaalle itselleen ja valtava kustannuserä ja resurssimenetys yhteiskunnalle. Nopea diagnoosi ja onnistunut hoito vaikuttavat potilaan hyvinvointiin ja loppuelämän terveyteen merkittävällä tavalla,toteaa dosentti, korva-, nenä- ja kurkkusairauksien erikoislääkäri Miikka Peltomaa, jolla on yli 15 vuoden kokemus uniapnean diagnosoinnista ja hoidosta.
Coronaria vahvistaa uniklinikkaverkostoaan perustamalla kymmenen uutta uniklinikkaa ympäri Suomea parin vuoden sisällä. Osana valtakunnallisen uniklinikkaverkoston rakentamista Coronaria avaa 27. marraskuuta uniklinikan Ouluun ja laajentaa lähiaikoina myös Järvenpäähän, Lahteen sekä Seinäjoelle. Coronarian uniklinikat palvelevat tällä hetkellä Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa.
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Aleksi Valavuori väitti hoitaneensa verovelkansa – ulosottorekisterissä näkyy yhä yli miljoona euroa
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta