Vain yksi tölkki limua tai mehua päivässä kasvattaa riskiä kuolla sydäntautiin jopa 31 %
Harvardin yliopiston massiivisessa tutkimuksessa todettiin huolestuttavia terveysriskejä, jotka aiheutuvat sokeria sisältävistä juomista.
Tutkimuksen mukaan juomalla vain yhden sokeria sisältävän juoman päivässä kasvatat riskiäsi kuolla sydäntautiin jopa 31 prosentilla. Samalla myös riski kuolla ennenaikaisesti mistä tahansa muusta syystä, mukaanlukien syöpä, kasvaa yli viidenneksellä.
Jos vaihdat juomasi sokerittomaan versioon, riski kuolla ennenaikaisesti vähenee, mutta kasvaa jälleen, jos juot enemmän kuin neljä dieettijuomaa päivässä.
Tutkimuksessa sokeria sisältäviin juomiin laskettiin limut, mehut ja energiajuomat.
Tutkimuksen lopputuloksista tehtiin johtopäätös, että terveyden kannalta paras juoma on edelleenkin vesi.
Tutkimukseen osallistui 80 647 naista vuosina 1980-2014 sekä 37 716 miestä vuosina 1986-2014. Jokaiselta osallistujalta kysyttiin terveys- ja elintapatietoja kahden vuoden välein.
Miksi vesi on paras juoma?
Ihmisen kehosta noin 60 % koostuu vedestä ja veressä veden osuus on 90 %. Käytännössä kaikki kehon toiminnot tarvitsevat vettä toimiakseen tehokkaasti ja sujuvasti. Täydellisen tarkkaa ja kaiken kattavaa lukua veden juomiselle ei ole pystytty määrittelemään, mutta järkevänä määränä pidetään yleensä kahdeksaa vesilasillista päivää kohden. Hikoilu päivän aikana luonnollisesti lisää myös veden tarvetta. Lähde: Daily Mail Kuvat: PixabayLUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto