Varo sinilevää!
Ihon punoitus saattaa johtua muustakin kuin liiasta auringosta. Syy voi löytyä uimavedessä piilevästä sinilevästä. Vaarallisin altistumistapa sinilevälle on hengittää sitä vesihöyryn mukana saunassa.
Lämpimien säiden aikaan myös levät lisääntyvät vesistöissä. Varoituksia sinilevän saastuttamista uimarannoista ja vesistä kannattaa uskoa, sillä sinilevän myrkylliset syanobakteerit ovat haitallisia hermostolle ja maksalle ja voivat aiheuttaa voimakkaita suolisto-oireita.
– Vakavia sinilevän aiheuttamia myrkytyksiä todetaan Suomessa harvoin. Yleisin oire on ihon ärtyminen sinilevää sisältävässä vedessä uinnin jälkeen. Myös flunssan kaltaiset, korkeintaan muutamia päiviä kestävät oireet, kuten nuha, päänsärky ja vatsaoireet ovat tavallisia, kertoo yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halonen Terveystalosta.
Sinilevän myrkky ei imeydy ihon läpi, mutta yleensä sitä joutuu elimistöön, kun uidessa niellään vettä.
Suomen ympäristökeskuksen mukaan sinilevän määrä järvillä on lisääntynyt parin viikon aikana, ja sitä esiintyy nyt enemmän kuin yleensä tähän aikaan kesästä. Syy sinilevien aikaisempaan runsastumiseen järvillä liittyy kesän sääoloihin. Lämmin loppukevät ja alkukesä vauhdittivat ja aikaistivat levän kasvua, ja viime aikojen helteet ovat mahdollistaneet sinilevien pintalauttojen muodostumisen.
Löylyveden on oltava puhdasta
– Vaarallisin altistumistapa sinilevälle on hengittää sitä vesihöyryn mukana. Siksi mökkisaunaan ei saa hakea löylyvettä vesistöstä, jossa esiintyy sinilevää. Vesihöyrylle voi altistua myös vesiskootterilla ajettaessa, Halonen kertoo.
Sinilevästä ärtyneen ihon ensihoitoon pätevät samat konstit kuin muunkin ihottuman hoidossa. Apteekista saatava antihistamiinitabletti lievittää kutinaa. Jos antihistamiinista ei ole apua tai ilmaantuu muita oireita, kuten pahoinvointia ja ripulia, kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Huh, mitä rahastusta – totuus herttuatar Meghanin hilloista levisi julkisuuteen