VAROITUS! Suositun videon keino punkin poistoon on erittäin vaarallinen!
Sosiaalisessa mediassa nopeasti levinnyt video punkin helposta poistamisesta on saanut lääkärit huolestumaan, sillä videon opettama keino on erittäin vaarallinen.
Videolla nainen poistaa punkin ihosta hyvin helpolla tavalla ja ilman pinsettejä. Hän yksinkertaisesti kaataa punkin päälle piparminttuöljyä. Punkki tuntee hukkuvansa öljyyn, joten se poistuu ihon alta melko nopeasti ja kokonaisena. Mikäs siinä, piparminttuöljy olisi helppo ja kätevä tapa saada punkki pois iholta ilman pelkoa esimerkiksi sen pään tai imukärsän jäämisestä ihon alle, mutta tämän keinon suuri ongelma on, että se voi itse asiassa aiheuttaa erittäin suurta haittaa. Lääkärien mukaan punkkia ei saa missään nimessä yrittää hukuttaa tai hermostuttaa millään muullakaan tavoin. Jos punkki tuntee olonsa uhatuksi, se erittää entistä nopeammin sylkeä, jonka mukana haitalliset bakteerit kulkeutuvat ihmisen verenkiertoon. Monien punkkien kantamat bakteerit aiheuttavat mm. vakavaa ja varsinkin myöhäisvaiheessa havaittuna vaikeasti hoidettavissa olevaa borrelioosia, eli Lymen tautia. Punkkipinseteillä poistettaessa punkilla ei ole aikaa alkaa erittää sylkeä samalla tavoin kuin öljyllä häädettynä. Älä siis missään nimessä toimi alla olevan viraalisti leviävän videon ohjeiden mukaan. https://youtu.be/HbNtwluBYCYLähde: Daily Mail
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin