Varoitus vanhemmille – nenän kaivaminen voi aiheuttaa kohtalokkaan sairauden
Vanhemmat kieltävät yleensä lapsiaan kaivamasta nenää, sillä se on vastoin hyviä käytöstapoja. Kielloista huolimatta kiusallista tapaa pidetään melko vaarattomana.
Uuden tutkimuksen mukaan nenän kaivamisella voi kuitenkin olla vakavampia seurauksia. Se voi nimittäin levittää vaarallista bakteeria, joka aiheuttaa keuhkokuumetta. Aiemmin bakteerin on uskottu leviävän vain pisaratartuntana yskittäessä ja aivastettaessa. European Respiratory Journal -julkaisussa esitellyn tutkimuksen mukaan bakteeri voi levitä nenän ja käsien kontaktin kautta.
Lapsia voi olla vaikea estää kaivamasta nenäänsä, mutta tutkijat antavat vinkkejä, joiden avulla tartuntariskiä voi alentaa. Vanhempien kannattaa huolehtia lastensa käsihygieniasta etenkin, kun lapset ovat tekemisissä vanhempien sukulaistensa kanssa. Myös lelujen pinnan puhdistaminen estää bakteerin leviämistä.
Tutkijat uskovat, että kontakti bakteerin kanssa voi kuitenkin myös parantaa lasten vastustuskykyä ja estää heitä saamasta sairauden myöhemmällä iällä.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn