DigiExpo ja GameXpo tavoittivat yleisönsä
Viikonloppuna 4.-6.11. Messukeskuksessa järjestetyillä DigiExpo, GameXpo, Skiexpo, BoardExpo ja Lätkä & Säbä -messuilla vieraili yhteensä yli 40 000 kävijää.
Kävijöitä kiinnostivat näyttelyosastojen ja runsaan tuotetarjonnan lisäksi DigiExpon Tulevaisuus on täällä -alue ja ensimmäistä kertaa järjestetty pelitapahtuma GameXpo peliturnauksineen.
Tulevaisuus on täällä -alue oli DigiExpon vetonaula. Siellä esiteltiin uusia teknologioita, jotka ovat tulossa tuotantoon tai kauppoihin lähitulevaisuudessa. Esillä oli esimerkiksi Suomen suurin 3D-tulostin ja muita uutuuksia älyvaatteista VR-laseihin. Myös ajoneuvojen osalta sai yleisö tutustua Tesla-sähköautoon, aurinkosähköllä kulkevaan Solarboat-kilpaveneeseen ja sotilaskäyttöön tarkoitettuun Protolabin miehistönkuljetusvaunuun.
– GameXpo onnistui uutena pelitapahtumana houkuttelemaan uusia kävijäryhmiä viikonlopun messuille ja se osui loistavasti ajan hermoon. Pelaamisesta on tullut arkisempaa ja se kiinnostaa hyvin eri-ikäisiä messuvieraita, toteaa myyntiryhmäpäällikkö Niko Kantola Messukeskuksesta.
ASUS ROG GameXpo 2016 Counter-Strike Global Offensive -turnauksen voitto meni sunnuntai-iltapäivänä ENCORE-joukkueelle, jossa pelasivat Mikko ”xartE” Välimaa, Taneli ”diSTURBED” Veikkola, Timo ”REFLEX” Rintala, Jesse ”KHRN” Grandell ja Toni ”stovve” Liukkonen.
GameXpossa pääsi myös testaamaan etukäteen mm. suositun Watch_dogs-hakkeripelin jatko-osaa Watch_dogs 2, joka julkaistaan 15.11., sekä keväällä 2017 julkaistavan ratkiriemukkaan South Park: The Fractured but Whole -pelin kehitysversiota.
DigiExpon ja GameXpo järjestään seuraavan kerran Messukeskuksessa 3.-5.11.2017. Samaan aikaan järjestetään mm. SkiExpo, joka uudistuu laajaksi talviurheilutapahtuma GoExpo Winteriksi.
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”