Suomalainen hulluus iskee pelinkehittäjiin
Suomessa järjestetään maailman suurimmat pelijamit 29.-31. tammikuuta. Keskellä jääkylmää Lapin erämaata pelinkehittäjät kohtaavat äärimmäisen haasteensa: 20 ansioitunutta pelinkehittäjää, yksi mökki. Ei juoksevaa vettä, kunnollista sähkönjakelua tai vakaata internet-yhteyttä. Aikaa 48 tuntia. Apukeinoina sauna, sisu ja avanto. Tavoitteena peli – ja viikonlopusta selviytyminen.
Suomi on todennäköisesti maailman ahkerin pelijamikansa väkimääräänsä nähden. Jo kokonaisen pelin tekeminen yhden viikonlopun aikana on suurimmalle osalle iso haaste, mutta kaikille sekään ei riitä. Aiemmin Suomessa on jamipelejä tehty mm. bussissa, tähtitieteellisessä observatoriossa, huvipuistossa ja tiedekeskuksessa. Jamipelejä on tehty elokuvakalustolla, ja niillä on ratkottu kvanttifysiikan ongelmia. Tuleva jami nostaa kuitenkin haastetason äärimmilleen.
Tempauksen järjestää Finnish Game Jam ry yhteistyössä Lapin Safarien ja useiden suomalaisten peliyritysten kanssa. Mukana tukemassa ja osallistumassa ovat Seriously, Kuuasema, Frogmind Games, Mindfield Games, Moido Games ja V2.fi.
Survival Modeksi nimetty selviytymisjami ei ole ainoa tapahtuma, jossa tehdään samaisen viikonlopun aikana pelejä. Suomessa tänä vuonna paikkoja on yhteensä jopa 22, maailmalla satoja. Jamit ovat osa Global Game Jamia, maailman suurinta ja laajinta pelinkehitystapahtumaa. Arviolta 30 000 pelintekijää harrastelijoista ammattilaisiin osallistuu pelien tekoon ympäri maailmaa. Survival Mode on kuitenkin puhdasta suomalaista hulluutta.
Finnish Game Jam on kiitollinen ja ylpeä nauttimastaan peliteollisuuden tuesta; Survival Moden tukijoiden, paikallisten sponsoreiden ja lukuisten pelialan osallistujien lisäksi tammikuun tapahtumia kokonaisuudessaan sponsoroivat tänä vuonna Meanfish, Viope, PlayRaven ja White Nights Helsinki.
Teaser-video:
Finnish Game Jam sosiaalisessa mediassa:
https://twitter.com/finnishgamejam
https://www.facebook.com/FinnishGameJam/
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”

- Uutta tietoa Mikko ja Helena Koivun sovinnosta – mitä lopulta sovittiin?
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki