Television suositusta seikkailusarjasta tehtiin peli – tässä traileri
PAN Visionin jakelema ja Microïdsin julkaisema Fort Boyard tuo suomalaisillekin tutun Fort Boyardin linnakkeen pelattavaksi vauhdikkaana videopelikokemuksena.
Muun muassa Fort Boyard Suomi -nimellä esitetty kilpailullinen televisio-ohjelma vie kisaajansa monipuolisten haasteiden eteen. Nämä haastavat kilpailijat suoriutumaan sekä erilaisista älyä vaativista pulmista että myös toiminnallisista osuuksista.
Fort Boyardin upea ympäristö kirvoittaa mielikuvituksen laukkaamaan ja tarjoaa näin mitä mahtavimmat puitteet monenlaisille haastetehtäville. Nyt näitä haasteita, pulmia ja tehtäviä pääsee kokemaan kuka tahansa ja vieläpä oman pelikoneensa äärellä.
Yksinpelin lisäksi mukana on peräti neljän pelaajan moninpeli. Näiden myötä pelaajat pääsevät ratkomaan Sir Fourasin laatimia pulmia, suorittamaan Passe-Partoutin haasteita läpi sokkeloiden ja keräämään arvokkaita avaimia, joita vaaditaan aarrehuoneeseen pääsemiseen.
Peli sisältää neljä pelattavaa hahmoa sekä 12 erilaista televisio-ohjelmasta tuttua haastetehtävää. Mukana ovat esimerkiksi Car Wars, Treasure Room, Rodeo Dino, Excalibur ja Safari. Haasteita voi suorittaa niin yksin kuin yhdessäkin. Lisäksi pelissä on myös pelaajat toisiaan vastaan asettava pelitila.
Pelin esittelyvideon voi katsoa alta.
Fort Boyard julkaistaan PlayStation- ja Nintendo Switch -pelikonsoleille 27. kesäkuuta ja Xbox One -pelikonsolille 2. heinäkuuta 2019. Pelin ikäraja on PEGI 3.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”