Videopelit ovat maailman suurin viihdeilmiö. Uudet pelikonsolit tulevat kasvattamaan pelialan markkinoita jopa 20 prosentilla.
Viihdeteollisuuden suurimmat ilmiöt eivät löydy enää Hollywoodin suurista elokuvista tai kansainvälisistä musiikkitähdistä. Puhuttaessa viihdeteollisuuden kärkipaikoista, videopelit ovat olleet jo pitkään viihteen ykkössijalla.
Miljardi dollaria kolmessa päivässä
Grand Theft Auto -sarjan viimeisin peli GTA V onnistui rikkomaan miljardin dollarin rajapyykin vain kolmessa myyntipäivässä kuluneen syyskuun aikana. Tulos on huikea, kun tätä verrataan The Avengers -elokuvan menestykseen, jolta samaan summaan pääseminen kesti 19 päivää. Tästä huolimatta The Avengers on elokuvahistorian nopeimmin miljardin dollarin rajapyykin rikkonut elokuva.
Uusien konsolien kukoistus
Tämä kaikki on vasta alkua. Miljoonat videopelifanit ovat odottaneet malttamattomina uuden sukupolven pelikonsolien, Xbox Onen ja PlayStation 4:n ilmestymistä. Molemmat konsolit julkaistiin juuri maailman suurimmilla markkina-alueilla.
PlayStation julkaistiin Yhdysvalloissa ja Kanadassa 15. marraskuuta. Konsolin myyntimäärät ylittivät miljoonan kappaleen määrän alle vuorokaudessa. Myös Microsoftin Xbox One myi yli miljoona kappaletta alle vuorokaudessa, kun se julkaistiin 22. marraskuuta.
Viihdettä ensi vuosikymmenelle
– Pelikonsolien seuraava sukupolvi tulee määrittämään pelaamisen seuraavan vuosikymmenen ajan. PS4:n ja Xbox Onen onnistuneen julkaisun huomioiden voidaan uudelta konsolisukupolvelta odottaa valtavia myyntilukuja. Tämä vain korostaa pelien johtoasemaa viihdeteollisuudessa, kommentoi FIGMAn johtoryhmän puheenjohtaja Johanna Strunke.
Entistä vaikuttavampi pelikokemus
Uudet pelikonsolit eivät tyydy vain entistä parempaan grafiikkaan. Tulevaisuus tuo tullessaan entistä paremman verkkopelikokemuksen erilaisten sosiaalisen median jakotoimintojen ansiosta. Lisäksi uuden sukupolven pelikonsolit ovat huomattavasti tehokkaampia pelikoneita kuin aiemmat pelikonsolit.
– Kokonaisvaltainen pelikokemus on huomattavasti parantunut kaikilla tasoilla, olipa kyse sitten pelikonsolin tehoista, niiden verkkotoiminnoista, uusista peliohjaimista tai itse peleistä, lisää Strunke.
Uuden sukupolven pelaaminen kattaa myös pelikonsolin etäohjauksen tai kaverin pelikokemukseen liittymisen niin sanotun toisen ruudun kautta. Tällaisia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi älypuhelimella tai tablettilaitteella peliin osallistuminen. Nämä ominaisuudet yhdessä sosiaalisen median välittömän tiedonjaon kanssa ovat uusia tapoja nähdä ja kokea pelaaminen yhdessä muiden kanssa.
20 prosentin kasvu
Taloudellisesti uudet pelikonsolit ja niille ilmestyvät pelit ovat pelialan todellinen voimavara. Pohjoismaisen pelialan kattojärjestö ANGIn antamien arvioiden mukaan FIGMA uskoo pelikonsoleiden ja pelien myynnin kasvavan jopa 20 prosenttia. Tämän myötä pohjoismaisten pelimarkkinoiden arvoksi tulisi jopa 600 miljoonaa euroa vuoden 2014 aikana. Tämä arvio ei kata lisälaitteiden ja digitaalisten pelimyyntien lukuja.
 
Jopa 25 – 30 prosentin kasvu verkossa
Pelien kokonaismarkkinat ovat vielä tätäkin suuremmat, sillä arvioidut luvut kattavat vain fyysisten pelien myynnin. Näiden lisäksi odotettavissa on verkosta ladattavien pelien ja muiden verkkopelipalveluiden nopeaa kasvua.
 
Isoimmat pelialan julkaisijat arvioivat, että jopa 25 – 30 prosenttia heidän kokonaismyynnistä koostuu pelkästä digimyynnistä.
 
”Tämä trendi korostuu vielä entisestään uusilla pelikonsoleilla. Fyysinen peli on usein vain alusta erilaisille verkkomahdollisuuksille ja takaa näin pidemmän elinkaaren jokaiselle pelille”, päättää Johanna Strunke.