Yllättävä ryhmä luomun suurkuluttajina
Voisi arvella että luomuruoka olisi erityisesti trendikkäiden nuorten aikuisten suosiossa. Tuoreessa tutkimuksessa kuitenkin selvisi, että luomutuotteiden suosio löytyy yllättävästä ryhmästä. Luomun suurimmaksi käyttäjäryhmäksi on tähän mennessä mielletty kolmenkympin kieppeillä olevat kaupunkilaisperheet. Tutkimuksen mukaan luomuruokaa ja muita luomutuotteita käyttävät kuitenkin eniten yli 55-vuotiaat suomalaiset.
Luomutuotteiden suosio on viime vuosien aikana kasvanut kaikenikäisten suomalaisten keskuudessa. Suurin käyttäjäryhmä löytyy tällä hetkellä kuitenkin yli 55-vuotiaista: heistä jopa 26 prosenttia käyttää luomutuotteita säännöllisesti tai melko usein.
– Yli 55-vuotiaiden osuuden kasvu tuli pienenä yllätyksenä. Toisaalta tällä ikäryhmällä on aikaa ja halua huolehtia itsestään ja hyvinvoinnistaan, ja sen tueksi valitaan yhä useammin luomutuotteita, pohtii maajohtaja Markku Janhunen Urtekramilta.
Yli 55-vuotiaat ovat Suomessa merkittävä kuluttajaryhmä, sillä heitä on yhteensä yli kaksi miljoonaa. He myös käyttävät mielellään rahaa sekä itseensä että läheisiinsä.
– Uskon, että heistä tulee entistä näkyvämpi ryhmä myös luomumarkkinoilla. Niin luomuruoasta kuin muistakin luomutuotteista haetaan puhtautta, terveellisyyttä ja turvallisuutta.
Vaikka yli 55-vuotiaat nousivatkin Urtekramin teettämässä tutkimuksessa luomun suurimmaksi käyttäjäryhmäksi, muiden ikäryhmien luvut olivat hyvin lähellä. 18–34-vuotiaista 22 prosenttia käyttää luomua säännöllisesti tai melko usein, ja 35–54-vuotiaista 23 prosenttia. Kaiken kaikkiaan luomun kulutus on pysynyt melko samoissa lukemissa kaikissa ikäryhmissä, kun lukemia verrataan viime vuonna tehtyyn tutkimukseen.
Luomun tunnettuus ennallaan
Luomutuotteiden suosion lisäksi tutkimuksessa selvitettiin myös, miten hyvin suomalaiset tuntevat eri luomumerkkejä. Tulokset olivat hyvin samankaltaisia kuin viimevuotisessa tutkimuksessa. Hieman yli puolet vastaajista ei tunnista mitään heille esitettyjä luomumerkkejä. Tunnetuimpien merkkien kärjessä puolestaan ovat Dr. Hauschka, Weleda, Sante ja Urtekram.
– Urtekramin tunnettuus on kasvanut viime vuoden 8 prosentista 10 prosenttiin, mikä on meille tietysti mukava asia. Meidät tuntevat kuluttajat ovat myös hyvin perillä tuotevalikoimastamme, joka pitää sisällään niin elintarvikkeita kuin kosmetiikkaakin, Markku Janhunen sanoo.
Tutkimus toteutettiin verkkokyselynä marraskuussa 2013. Siihen vastasi 1008 suomalaista, jotka olivat iältään 18–74-vuotiaita. Sekä lähtöotos että lopullinen vastaajamäärä painotettiin väestöä edustavaksi iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan. Tutkimuksen toteutti YouGov Finland ja tilasi Urtekram. Edellinen vastaava tutkimus toteutettiin vuosi sitten.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!