Muuttoa tehdessä törmäsin jatkuvasti samaan ajatukseen: Miten minulla on näin paljon tavaraa?! Onko tämä vain paljon tavaraa ja elettyä elämää ja muistoja ja mukavuuksia vai yksinkertaisesti jo pahanlaatuista hamstrausta?
Tavarakasat täyttävät, joka tilan ja kasoja vaan kertyy. Onko normaalia, jos kestää kauan saada tavarat purettua? Minulla on varmasti paljon tunnesiteitä tavaroihin, koska viimetteeksi haluan koskea edesmenneen äitini tavaroihin. Jokainen tavara vie matkalle menneisyyteen ja vaikka moni muisto on ihana ja lämmin niin sitä välillä haluaa itseään suojella niiltä tunnemyräköiltä.

Olen ruvennut katsomaan Netflixistä löytyviä kodinjärjestysohjelmia. Uuden kodin innoittamana taidan toteuttaa kunnon suursiivouksen ja organisoinnin ja yrittää luopua turhista tavaroista ja vaatteista. Mten tämä näin yksinkertainen asia voi olla samaan aikaan niin inspiroiva ja terapeuttinen kun ahdistava mörkö.
Mikä on siis hamstrausta?
Minulla on kyllä taipumusta säästää joka asia. Aina kun olen heittämässä jotain pois, niin mietin, että mitä jos kuitenkin tätä vielä tarvitsee johonkin. Ja kas näin, soppa onkin valmis ja uutta tavaraa tulee vaan sisään, mutta juurikaan mitään ei mene pois.
Mutta kun kodin organisointiin lähtee, niin se onkin aikamatka ja samalla terapiamatka itseensä ja muistoihin. Laatikoista tupsahtelee jokin hassu matkamuisto, kun vuonna 2004 olin nuorena rouvana häämatkalla. Hetkeksi joudun pääni sisäiselle matkalla.
Hetken elänkin vuotta 2004, jolloin olin silloin 23-vuotias ja elämä oli niin erilaista. Havahdun tähän todellisuuteen, että olen paljon vanhempi, mutta muistan tasan mistä silloin haaveilin ja mitä elämältä halusin.
Hetken kuluttua toisesta laatikosta tupsahtaa valokuva ensimmäiseltä lemmenlomalta ekan poikaystävän kanssa. Herranjestas, oonko joskus ollut noin nuoren näköinen? mietin hiljaa mielessäni.
Tästä kaikesta innostuneena taidankin ottaa yhteyttä ammattijärjestelijään ja uudelleen organisoida kotini täydellisesti. Tässä on työnsarkaa kerrakseen.