mikrouuni Moikka panopetterit! Multa on toivottu kaikenlaisia listoja, joten tässä tulee sitten taas yksi. Ajattelin listata lahjoja joita olen saanut asiakkailta. Nämä saattavat vähän olla hassujakin. Nämä ovat asiakkailta jotka ovat ihastuneet minuun, mutta minä en heihin. Usein tämä on johtanut siihen ettei asiakas voi enää käydä mun luonani. En voi ottaa vastaan asiakasta joka selkeästi kärsii siitä ettei voi saada mua omakseen. Mä huomaan sen kyllä. Jos asiakas on sen kanssa fine, ettei meistä tulee mitään, asiakassuhde voi jatkua. No mutta näihin ”rakkauslahjoihin” top-5. 1. ”Timanttisormus”. Tää oli vähän ressukanoloinen hemmo. Otin sormuksen vastaan. Sen arvo oli 40 euroa. Sanoin siitä hänelle, hän nolostui. Totesin, että olisit voinut edes vähän panostaa. 2. Pikkuisen paremmaksi pisti mies joka oli ostanut kahden hengen lennot New Yorkiin joillekin taideviikoille. Hintaa businesluokassa useita tuhansia. Itse asiassa lentolippu, niin hauskaa kuin se olikin, oli kirjoitettu hänen ja hänen vaimonsa nimelle. Hän pyysi mua matkaansa enkä lähtenyt. Hän ei kuulemma lähtenyt myöskään vaimonsa kanssa. Toivottavasti hän sai rahansa takaisin. 3. Dildo. WTF? Tälle henkilölle en voinut kuin nauraa. 4. Mikroaaltouuni. Vähän käytetty. Mies pokkana ja reteästi kantoi sisään ja sanoi että nyt kyllä saat hyvän uunin. Tämä Mr. Teknikäs oli yrittäjämiehiä, korjasi kaikenlaista, tämä oli jäänyt vähän niin kuin käsiin. No, hyväähän hän tarkoitti. Tämä on nyt vähän sama kuin ostaisit vaimollesi joululahjaksi kattilan, jeejee. 5. Liput Pete Poskiparran keikalle. Tämä huora tykkää Peten esiintymisistä ja taikuuksista, ja eräs asiakkaani päätti ostaa liput. Tämä lämmitti mieltäni kovasti semminkin kun lippuja oli kaksi ja minun oli lupa mennä tyttökaverini kanssa, minua ei siis velvoitettu mihinkään. Harmi etten sitten päässyt, tulin kipeäksi. Kaverini joutui menemään toisen kaverini kanssa. Lopuksi vielä iloinen uutinen. Tiesitkö, että ”Facebookin rinnalle on nyt perustettu uusi sivusto, Naughtybook, joka on muuten ihan samanlainen, mutta sieltä haetaan vain seksiä”. Naamakirja onkin nyt Naimakirja, heh. Liity ilmaiseksi ja ryhdy panemaan, KLIKKAA HETI TÄSTÄ. Nusiaisille hyvää jatkoa, tämä adhd lähtee nyt nukkumaan, -n- (Kuvituskuva ei liity kirjoitukseen) Lue myös: Moni puumanainen olisi varmasti iloissaan tästä… Naapuri paljasti salaisuuteni – ja sitten meni vielä oudommaksi Tällä tavalla ystäväni tienaa 30 000 kuussa En ole rasisti, mutta… Top 7 epäonnistuneimmat keikat Top 10 ällöttävimmät asiakkaat Asiakkaani penis katkesi Nyt saa pesää ilman käteistä Ulkomaiset ilotytöt tarjoavat Suomessa täysin järjetöntä palvelua Top 10 asiakkaiden oudoimmat toiveet Kaikkien tuntema julkkis rupesi ahdistelemaan minua Varokaa pihtarivaimot – ilotytöt tulevat nyt pieniin kyliinkin Jos teet näin, olet itse vastuussa hivistäsi Miten päästä eroon ahdistelijasta? Koulutusta alalle Luksushorot ovat kuin supertähtiä – näin paljon he tienaavat kuussa Mitä vanhempi mies, sitä parempi Tämä on ilotytön suurin salaisuus Tällä tavalla tuhannet tavistytöt myyvät itseään Näin minusta tuli horo Vaimo tai tyttöystävä tulee aina kalliimmaksi kuin ilotyttö Luonani käy miehiä yllättävistä ammattiryhmistä Poliisit tulivat valkoisella pakettiautolla panemaan Feikkaanko orkkuja töissä? Tämä on optimaalinen miehen elimen koko Naiset, tällä tavalla te ajatte naisenne huoriin Nykypäivän missit ja mallit ovat prostituoituja Tämän takia luksusilotytöille maksetaan niin paljon Asiakkailta menevät fiilikset näistä ”turvavälineistä” Horo kotikäynnille vai ei? Karvat vai ei? Inhottavinta, mitä asiakkaassa tiedän – top 10 Vaarallista seksiä – top 5 Hulluimmat panoni tältä vuodelta – top 5 Jos yllätät naisen tällä, se on varma saanti Tavalliset tytöt vievät ilolintujen työt Bordelleja Suomeen Tulossa Suomeen – ryhmäorgiat Nyt Suomessa voi naiskennella aikuisleffatähtiäkin Uusi trendi – nyt tulevat tyttöystävähorot 9 syytä käydä horolla Uusi bisnesidea tekee minusta rikkaan, ehkä… Käsittämätön tapahtui – olen pyörtyä Top 3 halutuimmat palvelut ilotytöltä Onnettomuus, jota ei ole ennen tapahtunut Sipilä seksilomalle Julkkisnainenkin on ”horo” Pikkujulkkis alkoi kiristää minua Jo 2017 asiakasta – täman takia värkkini ei kulu Kalun koon voi nähdä päälle päin Ilouutinen – nyt pääsee panemaan halvalla! Ulkomaalaiset ilotytot pilaavat pelin Lähden horokiertueelle – täältä minut voi bongata Järkytyin Yyterin naukurannalla Näillä saat potenssisi kuntoon Kamalat ilolinnut, eli hirviöhorot top 7 Matkustatko Thaimaahan? Tätä thainainen haluaa Erikoisimmat panot pitkiin aikoihin Asiakas rakastui minuun – tämän kaiken hän olisi tarjonnut Järkytyin seksikaupassa – vain kärpäset puuttuivat Sexpo-säätiön työntekijöille potkut, kiitos! Kun tulet asiakkaaksi, älä missään nimessä tee näin Mitä mieltä olet ulkonäöstäni? Pappi tuli asiakkaaksi – sitten homma meni todella oudoksi Näin rankasti jotkut ilotytöt huijaavat 5 ohjetta loistoseksiin Elämäni järkyttävin asiakaskokemus Minkä ikäisille ilotytöille on eniten kysyntää? Vastaus yllättää Kun horo menee lääkäriin, niin lääkäri punastuu Asiakkaaksi tuli Oulussa Sipilän näköinen mies Putous-hemmo tuli panoille Mieshuorille on nyt tilausta – näin paljon he tienaavat Suomen naiset, näin teette miehenne onnellisiksi Voisinko olla yhden miehen horo? Näin saat miehen nauttimaan taivaallisista suikkareista Huoran avoin kirje Juha Sipilälle Tämä poliitikko oli peto sängyssä      

LUE MYÖS: