Meemeille ei näy loppua, kun koronavirus jatkaa leviämistään
Elämme kuinka onnetonta aikaa tahansa, emme saa unohtaa huumorin piristävää ja parantavaa vaikutusta. Onneksemme sosiaalinen media pitää huolen siitä, että emme vaivu liian syvään synkkyyteen. Some onkin tarjonnut mustaa huumoria jo monen viikon edestä. Alla parhaimpia paloja, jotka Postimees on koonnut!
Ennen koronaviruksen puhkeamista, Corona oli meille tutumpi Meksikosta peräisin olevana oluena. Juuri Corona-olut on saanut osakseen mustaa huumoria ja pilkkaamista.
Kuvassa lukee: ”Corona muuttaa nimeään, välttääkseen sitä, että ei tule yhdistetyksi koronaviruksen puhkeamiseen.” Kuvasta voi puolestaan havaita Corona-oluita uusin etiketein, joissa Corona Extrasta on tullut Ebola Extra.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
Yhden meemin mukaan Ivanka Trump voisi tiedottaa, että on keksinyt tavan parantaa koronavirus. Tietenkin Corona-oluen avulla.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
”900 ihmistä sairastuu koronavirukseen ja koko maailma haluaa suojautua kirurgin maskilla. 30 miljoonalla ihmisellä on aids, mutta silti kukaan ei halua käyttää kondomia.” Näin kiinnittää huomion HIV:n ja aidsin levinneisyyteen eräs Facebookin käyttäjä. Tämä on postitettu jo useita viikkoja sitten ja tällä päivämäärällä koronavirukseen sairastuneita on maailmassa jo yli 82 000.
Kuva. Facebook
Vitseistä osansa on saanut myös USA:n presidentti Donald Trump, joka väitti, että koronaviruksen uhka on maailmalle pieni. Kartta osoittaa kuvitteellisesti, kuinka Trump voisi ajatella viruksen leviävän.
Since the dawn of the Trump era, countless experts have warned that the president's lack of credibility would imperil the country in the event of an emergency.
As the coronavirus outbreak worsens, those fears may be coming true... cnn.com/2020/02/26/med…
As the coronavirus outbreak worsens, those fears may be coming true... cnn.com/2020/02/26/med…
Jos koronavirus käyttäisi suosittua deittiaplikaatiota, voisi profiili näyttää kutakuinkin tällaiselta.
Profiilissa lukee: ”Tällä hetkellä matkustan ympäri Kiinaa, mutta pian aion matkustaa kaikkialle maailmassa. Rakastan ulkoilmaa, ruuhkaisia paikkoja ja toreja. Maskit ja suojalasit ovat valtava turn-off. Swaippaa vasemmalle, jos olet lääkäri. Vien jalat altasi ja jätän sinut vuoteeseesi moneksi päiväksi.”
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lähde. Postimees
Artikkelikuva. Twitter
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon

