Netflix-dokumentista tuttu Daisy Coleman on kuollut – teki itsemurhan 23-vuotiaana
Netflix-dokumenttielokuvassa Audrie & Daisy esiintynyt seksuaalirikosten uhrien puolestapuhuja Daisy Coleman, 23, on kuollut. Kuolemansyy oli itsemurha.
Asian vahvistaa BBC:lle hänen äitinsä Melinda Coleman.
Coleman löydettiin kuolleena sen jälkeen, kun hänen äitinsä oli ottanut yhteyttä poliisiin. Melinda oli pyytänyt poliiseja tarkastamaan tyttärensä kunnon.
– Hän oli paras ystäväni ja uskomaton tytär, äiti kirjoittaa Facebookissa.
– Kunpa olisin voinut ottaa häneltä pois kivun! Hän ei koskaan toipunut siitä, mitä nuo pojat tekivät hänelle, ja se ei ole reilua. Minun pieni tyttöni on poissa.
Coleman nousi julkisuuteen kansainvälisesti, kun hän kertoi avoimesti tulleensa raiskatuksi vuonna 2012 Missourin Maryvillessä järjestetyissä kotibileissä. Hän oli tapahtuma-aikaan 14-vuotias.
Coleman on tuonut esille sen, kuinka hän tapahtuman jälkeen joutui rankan kiusaamisen ja häirinnän kohteeksi.
Traaginen tarina sai laajaa huomiota ympäri maailmaa. Coleman on sittemmin tehnyt paljon töitä seksuaalirikosten uhrien hyväksi. Hän oli mukana perustamassa SafeBae -järjestöä, jonka tavoitteena on ehkäistä raiskauksia kouluissa.
SafeBae julkaisi keskiviikkona lausunnon, jonka mukaan järjestön työntekijät ovat surun murtamia Colemanin kuolemasta.
– Hänellä oli monia demoneita, ja hän oli kohdannut ja selviytynyt niistä kaikista. Mutta kuten monet teistä tiedätte, parantuminen ei ole suora polku, tai helppo sellainen, järjestö toteaa lausunnossaan.
– Hän taisteli pidempään ja kovempaa, kuin tulemme koskaan tietämään.
Myös Ruotsin prinsessa Madeleine on muistanut Colemania sosiaalisessa mediassa. Madeleine tunsi Colemanin hyväntekeväisyystyön kautta.
– Tänään me menetimme yhden kirkkaimmista tähdistämme. Meillä oli kunnia tuntea Daisy Coleman ja todistaa hänen vahvuuttaan ja rohkeuttaan SafeBaen perustajana. Pysäytetään yhdessä seksuaalirikokset ja lasten hyväksikäyttö, Madeleine kirjoitti koskettavassa päivityksessään.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta