Kuva: Instagram - _maci.currin_
Oho! 17-vuotiaalla Macilla on maailman pisimmät jalat: ”Pituus on lahja, jota ei pitäisi hävetä” – katso kuvat!
Amerikkalainen Maci Currin, 17, on nyt Guinness World Recordsin maailmanennätyksen haltija. Itseasiassa Currinin nimissä on kaksi ennätystä. Hän on maailman pitkäjalkaisin teini-ikäinen ja maailman pitkäjalkaisin nainen.
Currin on tällä hetkellä ällistyttävät 208 senttimetriä pitkä ja nuoren naisen jalkojen pituus on 134 senttiä, joka on noin 60 prosenttia nuoren naisen koko pituudesta.
Currin kertoo Guinness World Recordsin julkaisemalla Youtube-videolla, että ymmärsi jo esikoulussa olevansa muita pidempi.
– Ajattelin, että ahaa, jokin on erilaista.
Traci-äidin mukaan Currinia luultiin jo taaperoiässä vanhemmaksi kuin tämä oikeasti oli. Ihmiset ihmettelivät muun muassa miksi tarhaikäisellä oli vielä vaipat, vaikka Currin oli vasta 2-vuotias.
Guinnessin videolla Currin kertoo, ettei hänellä ollut koskaan varsinaisia kasvupyrähdyksiä, vaan hän kasvoi lapsena tasaisesti noin 10-13 senttiä vuodessa. Pitkien jalkojen takia häntä ei ole koskaan kiusattu, mutta pituus on aiheuttanut aiemmin pilkkaamista.
– Luulen, että se johtui siitä, etteivät muut lapset osanneet käsitellä asiaa, Currin kertoo videolla.
Lukioikäisenä hän tajusi, ettei muiden mielipiteistä kannata välittää ja näkee nykyään erilaisuutensa juuri vahvuutena.
– Olen ylpeä siitä. Pitkissä jaloissa on hyvää se, että olet uniikki ja sinussa on jotain erilaista. Ihmisiä kiehtoo sellainen.
– Pituus on lahja jota ei pitäisi hävetä, vaan nauttia siitä, Currin sanoo.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Minttu Räikkösen harvinainen video Kimin kotiinpaluusta sekoitti somen – katso! Erika Vikmanin yllättävä menneisyys paljastui: näytteli suositussa sarjassa jo 16-vuotiaana – katso video!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan