Kannelmäen juna-aseman puukotus: Somessa liikkuu selkeästi vääriä tietoja
Helsingin poliisi on jatkanut aikaisemmin uutisoidun Kannelmäen puukotuksen epäiltyjen kuulusteluja. Julkisuuteen ei kuulustelujen sisällöstä voi vielä kertoa, sillä se voi vaarantaa esitutkinnan.
– Poliisi kuulee myös todistajia. Poliisi on jatkanut kuulustelujen ohessa myös muita tutkintatoimenpiteitä, kuten tarkistanut, pitävätkö kuulusteluissa ja muuten esille tulleet tiedot paikkaansa. Poliisi tekee myös hyvää yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa, mutta emme kuitenkaan lähde erittelemään asiaa enempää tässä vaiheessa tutkintaa, kertoo rikosylikomisario Juhani Vuorisalo Helsingin poliisilaitokselta.
Sosiaalisessa mediassa on poliisin mukaan liikkunut tietoa ja huhuja rikoksesta, jotka eivät pidä paikkaansa. Poliisi painottaa, että on tärkeää olla levittämättä vahvistamattomia tietoja tällaisissa tapauksissa.
– Mikäli joku tietää asiasta jotain, joka voi olla merkityksellistä asian selvittämisen kannalta, pyydämme häntä ilmoittamaan nämä tiedot viipymättä poliisille.
Tiedot voi ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Kaikki tapahtuneeseen liittyvät tiedot edistävät tutkintaa ja edesauttavat rikosprosessia, jotta tekijät saadaan vastuuseen teostaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee – yllättävä uusi tieto tuli julkisuuteen
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi