Koira raiskattiin ja hirtettiin puuhun
Washingtonin osavaltiossa USA:ssa on paljastunut harvinaisen julma ja sairas koiraan kohdistunut teko.
Teko kävi ilmi, kun amerikanpitbullterrierin sekoitusta oleva koira löydettiin puuhun hirtettynä. Todistusaineiston perusteella koiraa pahoinpideltiin seksuaalisesti erittäin väkivaltaisesti samaan aikaan, kun se roikkui puun oksasta hirtettynä siten, että sen jalat juuri ja juuri ylettyivät maahan.
Yhdysvaltojen eläintensuojelujärjestö HSUS julkaisi vetoomuksen ja tarjoaa 5 000 dollarin vihjepalkkion tekijöiden paljastumiseksi. Palkkio on tuplasti normaalia suurempi, koska lisäosan lahjoitti järjestön hallituksen jäsen, jonka mukaan tässä tapauksessa eläimen ja ihmisen välisestä julmuudesta ei ole epäilystäkään.
Washingtonin osavaltion HSUS:n johtaja Dan Paul on järkyttynyt koiran kohtalosta.
– Todellakin kaikin puolin kammottava tapaus. Tämän koiran viimeisinä elämän hetkinä kokemien kärsimysten ajatteleminen, sekä sen että tässä osavaltiossa on tällaiseen kykenevä ihminen tai ihmisiä, saa minut voimaan pahoin. Toivomme, että tämä palkkio saa jonkun astumaan esiin ja antamaan lisätietoa tästä halveksuttavasta rikoksesta.
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman