Mies pahoinpiteli Iso-Britannian pahimman sarjaraiskaajan – ”hänen ei pitäisi enää koskaan nähdä päivänvaloa”
Sarjaraiskaajan pahoinpidellyt mies ei tiennyt kenestä oli kyse, mutta tämän synkkä menneisyys paljastui sattuman kautta.
Uhriksi joutunut rugbynpelaaja oli herännyt puolialastomana kesken raiskauksen ja alkanut mukiloida Reynhard Sinaga -nimistä miestä. Hakkaaminen oli niin rajua, että hän pelkäsi tappaneensa Sinagan ennen pakenemistaan paikalta.
Myöhemmin mies huomasi ottaneensa erehdyksessä Sinagan puhelimen mukaansa ennen lähtöään. Puhelimen avulla viranomaiset pääsivät Sinagan jäljille, sillä tämä oli kuvannut kaikki teot puhelimellaan.
– Hänen ei pitäisi enää koskaan nähdä päivänvaloa, kertoi puhelimen ottanut mies.
Asiasta ilmoittanut mies joutui aluksi itse rikoksentekijän asemaan, kerrottuaan hakanneensa Sinagan. Hänelle ei tehty minkäänlaisia testejä kertomansa pohjalta seuraavan 52 tunnin aikana.
Myöhemmin poliisijohtaja kertoi, ettei asiassa toimittu asianmukaisella tavalla ja tulevaisuudessa käytännöt tulevat olemaan erilaiset.
Sinaga oli houkutellut uhreja paikallisesta yökerhosta kotiinsa esimerkiksi tarjoamalla yösijaa kylminä iltoina. Siellä hän huumasi nämä ennen raiskausta.
Sinaga tuomittiin 136 raiskauksesta. Uhriksi joutuneita 17-36-vuotiaita miehiä oli 48, mutta määrä saattaa olla paljon suurempi. Hänet tuomittiin elinkautiseen, eli vähintään 30 vuodeksi vankilaan.
Lähde: Metro
Kuvituskuva: Pixabay
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi