Nainen murhasi kuusi perheenjäsentä tekemällä heille ruokaa, jossa oli syanidia
Intialainen Jolly Thomas, 47, on tunnustanut murhanneensa kuusi perheenjäsentään syanidilla. Murhat tapahtuivat 14 vuoden aikana Intiassa Keralan osavaltiossa.
Thomas on myöntänyt laittaneensa syanidia ruokiin, jotka hän valmisti murhaamilleen perheenjäsenille.
Epäilykset heräsivät, kun Thomasin vävy otti yhteyttä poliisiin, koska arveli tämän väärentäneen vanhempiensa testamentin. Tutkimuksissa selvisi, että Thomas oli ollut paikalla perheessä tapahtuneiden kuolemien aikana ja että he kaikki olivat vähän ennen kuolemaansa syöneet Thomasin valmistamaa ruokaa. Kuolemia ei oltu aiemmin yhdistetty häneen, koska niiden välillä oli kulunut useita vuosia.
Thomas murhasi ensimmäiseksi anoppinsa vuonna 2002 tekemällään lammaskeitolla, jossa oli syanidia. Kuusi vuotta myöhemmin hän murhasi appensa ja siitä kolmen vuoden kuluttua aviomiehensä, joka oli syönyt vaimonsa valmistamaa riisiä ja currya. Aviomiehen vatsalaukusta löytyi myrkyllisiä aineita, mutta tapausta pidettiin itsemurhana.
Seuraavaksi Thomas murhasi kuolleen aviomiehensä sedän syanidilla, jonka hän oli laittanut miehen kahviin. Poliisin mukaan murhan syynä oli se, että setä vaati ruumiinavausta Thomasin miehelle.
Vuonna 2014 Thomas murhasi aviomiehensä serkun kaksivuotiaan lapsen ja kaksi vuotta myöhemmin hänen vaimonsa.
Seuraavana vuonna Thomas meni naimisiin kyseisen serkun kanssa. Serkku ja kolmas henkilö on myös pidätetty murhatutkimuksien aikana. Serkku kieltää tietäneensä Thomasin murhanneen lapsensa ja vaimonsa. Kolmatta henkilöä epäillään syanidin toimittamisesta Thomasille.
Thomas tunnusti murhat vasta sen jälkeen, kun poliiisi oli kaivanut kaikkien edellä mainittujen henkilöiden ruumiit haudoistaan ja löytänyt jokaisesta syanidin jäämiä.
Hänen epäillään tehneen murhat saadakseen haltuunsa suvun rahat ja muun omaisuuden.
Murhatapaus tuli Kozhikoden yhteisölle suurena yllätyksenä, koska Jolly Thomas on ollut yhteisössä hyvin suosittu henkilö.
Lähde: The Guardian
(Kuvituskuva ei liity tapauykseen. Kuva: Pixabay)
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”