Onko omaisuutesi helppo kohde varkaille?
Syksy on saanut taas murtomiehet liikkeelle ja puuhastelemaan luvattomia yön pimeinä tunteina. Varkaus on aina vakavasti otettava rikos, joka saattaa taloudellisten ja aineellisten vahinkojen lisäksi aiheuttaa meissä myös turvattomuuden tunnetta.
Usein me kuitenkin itse teemme omaisuutemme liian helpoksi kohteeksi varkaille, vaikka on monia keinoja joilla rikoksen kohteeksi joutumista voisi välttää.
Tänä syksynä murtomiesten kohteeksi ovat joutuneet mm. Rovaniemellä valvomattomat rakennustyömaat. Lääkkeeksi tähän on osoittautunut kameravalvonta ja/tai hälytyslaitteet sekä työmaalla käytettyjen koneiden ja työkalujen huolehtiminen niille varattuun, lukittuun ja suojattuun tilaan. Joskus varkaille on nimittäin luvattoman helppoa vain saapastella työmaalle ja kerätä siellä täällä lojuva omaisuus mukaansa. Kohteeksi eivät tänäkään syksynä ole valikoituneet työmaat, joissa on kameravalvonta.
Muitakin keinoja on. Tehokas valaistus kiinteistöissä ja piha-alueilla sekä valaistuksen oikea sijoittelu on usein ratkaisevaa. Myös oikeanlainen lukitus ovissa on aina hyvä apu. Autoihin ei pidä jättää mitään anastamisen arvoista, varsinkaan näkyville.
Pidä lukua omaisuudestasi varkauden varalle. Kalliimmat laitteet, työkalut, koneet, elektroniikka yms. kannattaa valokuvata ja niiden sarja- tms. numerot sekä muut tiedot kannattaa kirjata ylös.
Myös tarkkoja silmiä ja korvia aina tarvitaan. Jos näet esimerkiksi rakennustyömailla liikkumassa ihmisiä yöaikaan, he harvoin ovat siellä aivan oikealla asialla. Tällöin ei pidä epäröidä soittaa hätäkeskukseen, koska parempi on poliisin käydä tarkistamassa tilanne kuin antaa rikoksen tapahtua.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla