Kalifornialainen Stevens Millancastro, 27, on syytettynä vastenmielisistä teoista työpaikallaan. Uhriksi joutui hänen naispuolinen työkaverinsa, jonka epäilyt heräsivät, kun hänen vesipullonsa vesi oli toistuvasti sameaa. Miehen väitetään masturboineen työpaikalla naisen vesipulloon ja hunajapurkkiin.
Nainen kertoi epäilyistään pomolleen, ja toimistoon asennettiin valvontakamerat. Millancastro tallentui videolle mennessään naisen toimistoon. Naisen mukaan Millancastron visiitin jälkeen hänen tietokoneensa hiiri oli siemennesteen tahraama.
Mies on syytettynä oikeudessa teoistaan. Syyttäjä totesi lausunnossaan:
– Kaksi kertaa marraskuussa ja joulukuussa vuonna 2016 syytetyn väitetään masturboineen toimistossa La Palmassa ja laittaneen siemennestettään uhrin hunajapurkkiin.
Jos mies tuomitaan, hän saa enimmillään kahden ja puolen vuoden vankeusrangaistuksen ja joutuu pysyvästi seksirikollisten rekisteriin.
Lähde: Daily Star
(Kuva ei liity tapaukseen.)