YouTuben päämajassa kolmea työntekijää vakavasti haavoittaneen naisen veli paljasti hyökkäyksen syyn
Tiistaina YouTuben päämajassa Kaliforniassa kolmea yhtiön työntekijää vakavasti käsiaseella haavoittanut nainen menehtyi hyökkäyksen aikana. Hänen uskotaan riistäneen oman henkensä.
Viranomaiset eivät ole paljastaneet naisen nimeä, mutta Fox 11 uutisoi naisen veljen kertoneen nimen julkisuuteen. Nimettömänä pysyvä veli kertoi 37-vuotiaan sisarensa Nasim Aghdamin olleen jo pitkään hyvin vihainen YouTubelle, joka hänen mukaansa oli ”riistänyt hänen elantonsa”.
San Diegossa asuneen Aghdamin perhe ei ollut saanut yhteyttä häneen vähään aikaan, joten he yrittivät mennä hänen luokseen. Hän ei ollut kotona, joten perhe teki hänestä lauantaina katoamisilmoituksen. Poliisi löysi naisen eilen aamuyöllä Pohjois-Kaliforniasta ja ilmoitti asiasta perheelle. Naisen veli kertoo Fox 11:lle varoittaneensa poliisia, että hänen siskonsa lähti San Diegosta, koska hänellä oli ongelmia YouTuben kanssa ja hän todennäköisesti aikoi tehdä siellä jotain. Poliisi oli vastannut pitävänsä naista silmällä, mutta ampuminen tapahtui 12 tuntia myöhemmin YouTuben päämajassa. Aghdamin ampuma 36-vuotias mies on kriittisessä tilassa. Kaksi muuta uhria ovat 27- ja 32-vuotiaat naiset, joista toinen on haavoittunut vakavasti.
Aghdamin veli teki mielestään velvollisuutensa varoittamalla poliisia siskostaan, mutta sanoo, että poliisi ei nähtävästi suorittanut omaa velvollisuuttaan. Veli tosin lisää, ettei tiennyt sisarellaan olevan asetta ja että hän ”aloittaisi tappelun”.
Aluksi ampumisen uskottiin olleen henkilökohtainen välienselvittely, mutta tiettävästi Aghdam ei tuntenut ennalta ampumiaan henkilöitä, vaan hänen perheensä mukaan hyökkäys oli todennäköisesti kosto YouTubea vastaan.
Iranilaissyntyinen Aghdam julkaisi YouTubessa videoita ja syytti YouTubea julkaisujensa syrjimisestä ja sensuroimisesta. Veljen mukaan Aghdam oli suuttunut, koska ”YouTube ei enää ohjannut liikennettä hänen kanavalleen”. Veljen mukaan sisko oli sanonut perheelleen: ”YouTube tuhosi elämäni.” Aghdam julkaisi myös Facebookissa paljon kritiikkiä YouTubea kohtaan.
Nasim Aghdam sanoi videoillaan olevansa eläinten suojelija, kehonrakentaja ja vegaani. Veljen mukaan Aghdam ei ollut ennen eilistä vahingoittanut elämänsä aikana yhtäkään elävää olentoa.
Alla video, jolla näkyy Aghdamin kritiikkiä YouTubea kohtaan.
Tällä videolla Aghdamin veli kertoo tapahtuman taustoista.
Myös Twitterissä on julkaistu Aghdamin kuvia:
YouTube shooting suspect Nasim Aghdam, who describes herself as a vegan artist, bodybuilder, and animal rights activist, often lashed out at the video platform for censoring and demonetizing her content
This is the person responsible for the YouTube killing. It is reported that this person is a woman from Iran.
I know I have some questions.
I know I have some questions.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva







