Samu Haberin tuttava kuulusteluissa – pummasi laulajalta nuuskaa ja näki ”soiron” purkissa
Poliisin lisätutkinta paljastaa uutta tietoa Ruisrock-viikonlopun tapahtumista huumausainerikoksesta syytetyn Samu Haberin osalta.
Syyttäjän mukaan Haber on hankkinut kokaiinia yhteensä noin viisi grammaa ollessaan Ruisrockissa ja jatkoilla ravintola Samppalinnassa. Mies itse myöntää vain huumausaineen käyttörikoksen.
Sunrise Avenue -yhtyeen solistina tunnetuksi tulleen Haberin tuttavaa kuulusteltiin todistajana liittyen tapaukseen. Tuttava oli kertomansa mukaan Haberin kanssa kyseisenä iltana jatkoilla ravintola Samppalinnassa.
Näin kuulustelu eteni:
KYSYMYS: Samu Haber on nimennyt sinut todistajaksi huumausainerikosasiassa, jossa Haberia epäillään. Kerro miten sinä liityt tähän asiaan?
VASTAUS: Olin viime kesänä Ruisrockin jatkoilla lauantai-sunnuntaiyönä 6.-7.7.2019 Ravintola Samppalinnassa. Vietin hänen kanssaan aikaa jatkoilla. Pyysin Samulta nuuskaa ja hän antoi minulle nuuskapurkin. Avasin nuuskapurkin ja huomasin, että purkissa oli jotain muuta kuin nuuskaa. Laitoin purkin kiinni ja annoin sen takaisin Samulle. Nyt jälkikäteen siitä pääteltynä, mistä Samua nyt syytetään, purkissa oli kokaiinia. Varmaksi en tätä tietenkään pysty sanomaan.
KYSYMYS: Kuvaile tarkemmin nuuskapurkin sisältöä.
VASTAUS: Se oli muovinen nuuskapurkki, jossa oli pohjalla valkoista jauhetta. Jauhetta oli sen verran, että purkin reunalla oli pieni soiro. En katsonut sitä kovin pitkään siitä tilanteesta johtuen, vaan pistin purkin kiinni ja annoin takaisin.
KYSYMYS: Näitkö Samun käyttävän kokaiinia?
VASTAUS: En.
KYSYMYS: Tiedätkö keneltä tuo kokaiinia sisältänyt nuuskapurkki on peräisin?
VASTAUS: En.
KYSYMYS: Osaatko sanoa tarkempaa ajankohtaa tai kellonaikaa tälle kertomallesi tapahtumalle?
VASTAUS: Samu oli tullut ravintolaan noin varttia ennen minua ja olen kello 1.50 lähettänyt Samulle viestin, että tulee hakemaan minut ravintolan ovelta, ja tuo tapahtui arviolta puolisen tuntia myöhemmin.
KYSYMYS: Olitko ravintolassa koko ajan Haberin seurassa?
VASTAUS: Sen jälkeen, kun tulin, niin suurimman osan ajasta kyllä.
Lisäksi todistaja kertoo, ettei tunne Niko Ranta-ahoa, eikä myöskään nähnyt tätä Samppalinnassa.
Niko Ranta-aho ja Janne Tranberg ovat syyttäjän väitteen mukaan pyörittäneet huumeliigaa. Ranta-aho on hiljattain tunnustanut suurimman osan syytteistä. Tranberg kiistää syytteet.
Lue myös: Katso kuva: Samu Haber esittelee mustaa silmää – ”Piti opettaa itsepuolustusta”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa