Suomen koronatilanne tänään – 240 kuolemaa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) raportin mukaan Suomessa on maanantaihin 4. toukokuuta mennessä todettu yhteensä 5327 koronavirustartuntaa. Kuolemia on raportoitu 240.
THL:n alustavan arvion mukaan taudista on toipunut ainakin 3 500 ihmistä. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 197 ihmistä. Heistä tehohoidossa on 49.
Suomi on poikkeustilassa toukokuun puoliväliin saakka. Muun muassa koulut on suljettu, yleisötilaisuudet peruttu, julkiset kokoontumiset rajattu kymmeneen ihmiseen ja rajavalvonta käytössä. Kokonaisuudessaan sosiaalisia kontakteja on suositeltu välttämään.
THL on arvioinut, että koronaviruksen epidemiahuippu ajoittuisi toukokuun toiselle viikolle. Aiemmin epidemiahuippua on povattu huhtikuun loppuun.
THL:n erikoistutkija Simopekka Vänskä kuitenkin arvioi, että epidemia on jo nyt pysähtyneessä tilassa. Hän sanoo, että epidemiahuipuista puhuminen on asian yksinkertaistamista ja epidemia on vasta alkuvaiheessa.
Vänskän mukaan epidemiatilanteen eteneminen riippuu rajoitteiden purkustrategiasta ja siitä, pitävätkö ihmiset etäisyyttä toisiinsa.
THL:n mukaan Suomessa epidemia kestää arviolta heinä- tai syyskuuhun saakka.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa