2,5 miljoonaa seuraajaa hämmästyi – Alastonkuvista tuttu urheilijaneito yritti hukuttaa miehensä kylpyammeeseen
UFC:n tähtiin kuuluva Paige VanZant on ollut harjoituksista tauolla ja pysynyt kotonaan koronaviruspandemian vuoksi. Hiljaiseloa se ei kuitenkaan ole tarkoittanut, sillä nainen on herättänyt huomiota kuvillaan ja videoillaan sosiaalisessa mediassa.
Jo aiemmin 26-vuotias päätti, että paras tapa viettää kotikaranteenia on näyttäytyä täysin alasti 2,5 miljoonalle seuraajalleen.
Nyt VanZant on julkaissut miehensä Austin Vanderford kanssa oudon videon, jossa pariskunta miettii, voisiko nainen hukuttaa miehensä kylpyammeeseen. He kertovat testanneensa jo asiaa ja molemmat ovat sitä mieltä, että VanZantin voimat riittäisivät siihen.
Mikäli video ei näy selaimellasi, voit katsoa sen täältä.
– Teimme kokeen ja minä pystyin siihen. Tämä on hullua, VanZant sanoi Instagram-videolla viinilasi kädessä. VanZant on taistellut korsisarjan ja kärpässarjan 12:sta ottelustaan itselleen kahdeksan voittoa, joista kaksi tyrmäämällä ja kolme kuristuksilla. Myös Vanderford on vapaaottelija. Tappiottoman tilaston yhdysvaltalaisella on sopimus Bellator-organisaation kanssa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan