Apu: Kimi Räikkönen kommentoi tyhjentävästi päätöstään lopettaa formuloissa – ”En tahdo elää sillä tavalla”
Kimi Räikkösen, 42, menestyksekäs F1-ura päättyy ensi sunnuntaina Abu Dhabin Grand Prix -kilpailuun. Räikkönen avaa Apu-lehden haastattelussa syitä uransa lopettamiseen 20 vuoden formulataipaleen jälkeen.
Elämää sitovat aikataulut ovat Räikkösen mukaan yksi tärkeimmistä syistä uran päättämiseen, sillä ne ovat säädelleet hänen kaikkea tekemistä.
– En enää tahdo elää sillä tavalla. Iso osuus tässä ratkaisussa oli sillä, että tahdon tehdä jotain muuta, Räikkönen kertoo Apu-lehdelle.
Räikkönen painottaa, että kilpa-ajaminen on ollut hänelle aina ykkösjuttu.
– Eihän tämä nyt missään nimessä ole kaikista mukavin työympäristö, kun tähän liittyy liikaa kaikenlaista hölynpölyä mihin en halua osallistua.
Luopumisen tuskaa hän ei myönnä kokevansa kun viimeinen kisa on ajettu.
– Lopettamispäätöksessä ei ollut kyse oikeastaan muusta kuin siitä, etten vaan jaksanut enää tätä samaa diipa-daapaa ja muuta reissaamista. Kotiolot voittavat kirkkaasti tämän muun.
Uran päättymistä odottavatkin innolla myös Minttu-vaimo ja perheen lapset Rianna sekä poika Robin.
– Hän odottaa innoissaan yhteisiä tekemisiämme ja sitä, että olen enemmän hänen kanssaan.
Lähde: Apu
Lue myös:
Kimi Räikkönen joutui Top Gearin erikoiseen tenttiin – ”Minulla ei ole ongelmia itseni kanssa”
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan