
Ex-jalkapallotähti Mika Väyrysen vaimo rehellisenä epätavallisen perheen elämästä – ”Tänään saattaa tulla tippa linssiin”
Entisen huippujalkapalloilijan Mika Väyrysen vaimo Hanna Väyrynen avautuu Instagramissa perheensä elämästä, joka ei ole ollut aivan tavallisimmasta päästä. Hanna kertoo muistojen nousseen pintaan tänään, kun Suomi kohtaa Belgian jalkapallon EM-kisoissa.
Mikan ura ammattijalkapalloilijana on kuljettanut Väyrysiä ympäri maailmaa. Se ei kuitenkaan ole koskaan ollut Hannalle ongelma.
– Jalkapallo on antanut meille valtavasti ja tunnen siitä huokuvan suurta kiitollisuutta. Mieheni jalkapalloura vaati, että yli vuosikymmenen ajan muutimme maasta toiseen, Hanna kirjoittaa.
– Usein kuulee, että puoliso joutuu sen myötä uhraamaan paljon. Näin 16 vuotta jalkapalloelämää vietettyäni kiitollisena totean, etten ole joutunut uhraamaan mitään.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Hannan mukaan vuodet ulkomailla ovat kasvattaneet ja opettaneet häntä paljon. Hän painottaa, että vaikka he ovatkin Mikan kanssa pariskuntana kohdanneet haasteita, ovat yleisesti asiat menneet aina hyvin.
Lisäksi Hanna on pitänyt lujasti kiinni omasta elämästään ja kiinnostuksenkohteistaan.
– Läpi ulkomaan vuosien olen pitänyt kiinni myös omasta. Se ei aina ole ollut helppoa, mutta se on palkinnut. Olen opiskellut, ollut töissä, oppinut uusia kieliä ja rakentanut uusia ystävyyssuhteita uusissa paikoissa. Se oli minulle hyvin tärkeää.
Kokemuksiensa myötä on Hanna ymmärtänyt, että elämässä kaikkein arvokkainta on ihmiset ja läheiset ihmissuhteet.
Postauksessaan Hanna myös kiittää avoimesti miestään.
– Kiitos, että olen saanut kasvaa kanssasi tähän jalkapallon hienoon maailmaan, hän muotoilee.
– Tänään saattaa tulla tippa linssiin illan ottelua katsoessa. Niin monia muistoja hetkistä jalkapallostadioneilla ystävien kanssa on jäänyt ikuisena lämpimänä jälkenä sydämeen. Suuren urheilujuhlan tunnelma on vertaansa vailla. Miten se ihmisiä yhdistääkin – ympäri maailmaa, Hanna kiteyttää.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Huuhkajien puolisot ovat uskomattomia kaunottaria – katso kuvat kotijoukoista!
Nikolai Alho juhlisti hääpäiväänsä upean Maria-vaimonsa kanssa – katso romanttinen yhteiskuva!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tällainen on Janni Hussi ja Joel Harkimon yhteinen talo – kunnon ökylukaali
- Shirly ja Sanni avautuvat: ero tuli!
- Kasinorakastajan blogi: Jostain on millit käärittävä!
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: Ero
- Salainen palaveri – Harryn ja Meghanin sekä hovin välienselvittely alkoi?
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva