Jari Isometsä paljastaa elämäkerrassaan viimeiseksi jääneen keskustelunsa Mika Myllylän kanssa – ”Mika tulee edelleen ajatuksiin”
Entinen hiihtäjä Jari Isometsä, 53, kertoo ensimmäistä kertaa edesmenneen ystävänsä hiihtäjä Mika Myllylän kuolemasta Soili Pohjalaisen kirjoittamassa elämäkerrassaan Isomettän poika (WSOY).
Jari ja Mika olivat hyviä ystäviä, vaikkakin hyvin erilaisia. Ystävyys alkoi jo Jarin ollessa 18-vuotias. Kaksikko harjoitteli vuosien aikana yhdessä jopa tuhansia kertoja.
Doping-käryn jälkeen Mikan elämä alkoi mennä alamäkeen. Hänet tuomittiin kahdesti törkeästä rattijuopumuksesta sekä kolmesta pahoinpitelystä ja taisteli viimeisinä vuosinaan alkoholiongelman kanssa. Jarin ja Mikan viimeinen puhelu oli vuosi ennen Mikan kuolemaa, kun tämä soitti Jarille keskellä yötä.
– ”Saat soittaa mulle aina, mutta älä soita ikinä kännissä”, Jari kertoo kirjassa sanoneensa Mikalle.
Mika pyysi anteeksi, eikä Jari usko miehen suuttuneen asiasta. Jari yritti tavoitella ystäväänsä pariin otteeseen tämän jälkeen, mutta ei enää tavoittanut häntä.
Mika löydettiin kotoaan kuolleena 5. heinäkuuta 2011. Jari muistaa kuinka sai tiedon ystävänsä kuolemasta. Hän oli perheensä kanssa ajamassa mökille Äkäslompoloon, kun ystävä, hiihtovalmentaja Jan-Olof Näs soitti.
”Näs kertoi, että Mika on kuollut, tapettu, ammuttu. »Onko Mika kuollut?» Jari kysyi.”
Tieto järkytti Jaria niin, että tämä vapisi ja hänen oli ajettava auto tiensivuun. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että Mikan kuolema oli tapaturma. Jari päätti tuolloin, ettei anna asiaan liittyen minkäänlaisia lausuntoja.
Myllylä haudattiin perhepiirissä 22. heinäkuuta 2011 Haapajärven uudelle hautausmaalle. Jari ei saanut kutsua hautajaisiin, mutta on käynyt tämän haudalla muutamia kertoja.
”Säännöllisen epäsäännöllisesti Mika tulee edelleen Jarin ajatuksiin, varsinkin hiihtolenkillä.”

Kursivoidut kohdat ovat otteita kirjasta Isomettän poika (WSOY).
Lue myös:
Olivia Myllylä muistelee edesmennyttä Mika-isäänsä: ”Suru ei lopu koskaan”
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”