Eeli Tolvanen laukoi viikon toisen voittomaalinsa, kun Jokerit venytti voittoputkensa jo yhdeksän ottelun mittaiseksi.

Severstal Tšerepovets kaatui sunnuntaina maalein 3–1. Avauserä oli jäähyjen rikkoma ja maaliton. Toisessa erässä jokeripuolustaja Sami Lepistö helpotti Jokereiden tehottomuustuskaa laukomalla siniviivan tuntumasta 1–0-osuman. Osuma oli Lepistölle kauden toinen, mutta rajut tuuletukset kertoivat ensimmäisen kotihallissa tehdyn osuman merkityksestä.
– Kyllä tuntui hyvältä, kun ei noita maaleja ole tosissaan hirveästi tullut, enkä kotona ollut vielä tehnyt. Nyt, kun sai sen ekan pois alta, niin ehkä se vähän rauhoittaa pelaamista, Lepistö hymyili.
Yhdeksäs perättäinen voitto on Lepistön mukaan todella tukeva itseluottamuksen selkänoja.
– Itsekin sen tuntee, että vaikka olisimme vähän aikaa purjeessa, niin ei ole mitään hätää. Luotamme siihen, että saamme pelin käännettyä ja tehtyä tarvittavat maalit, sillä se tarvittava taito ja kamppailuvoima meillä on. Kiva fiilis pelata, kun tietää, että voimme voittaa joka ilta, Lepistö kuvaili kokonaisuutta.
Jokerit pääsi pelaamaan sunnuntaina kaikkiaan kuusi kertaa ylivoimalla, mutta Severstal pelasi vetolinjat tehokkaasti pois, eikä onnikaan ollut pompuissa Jokereiden puolella.
– Kyllä siinä oli paikkoja, mutta ei vaan ihan pomppinut. Tänään otettiin ylivoiman tehokkuusprosenttia vähän alaspäin. Tämä oli ihan ok peli, parempi kuin viime peli, vaikka onnistuimme myös sen voittamaan. Ihan sama, miten voitto tulee, Lepistö sanoi.
Jokerit karkasi kolmannen erän alussa turvallisen tuntuiseen 2–0-johtoon, kun kakkosketjun tehomies Eeli Tolvanen tälläsi ranteella kauden yhdeksännen ja tämän viikon viidennen maalinsa.
Tolvanen pelasi huiman viikon. Maanantaina hattutemppu ja voittomaali Vitjazia vastaan, perjantain Spartak-ottelussa tehot 1+1 ja sunnuntainakin vielä sama tahti. Tolvanen on Jokereiden selvästi tehokkain pelaaja pistein 9+7=16.
– Hyvä, että menee näin välillä. Tuossa välissä oli vähän hiljaisempaakin pari peliä, joissa en saanut pinnoja enkä paikkoja. Nyt on saatu peli kulkemaan hyvin kotona, pitää vaan jatkaa samaan malliin, Tolvanen kuvaili virettään.
Jokerit oli kolmannessa erässä selvästi ottavana osapuolena. Jokerimaalilla Ryan Zapolski torjui kahdessa ensimmäisessä erässä yhteensä vain 7 kertaa, mutta joutui kolmannessa erässä venymään kiekon tielle 12 kertaa. Severstal kiri Daniil Vovtšenkon 1–2-kavennuksella lähelle ja painoi kovaa kohti Zapolskia erän viime sekunneille asti.
Jo seitsemän ottelun pisteputkessa porskuttavan John Normanin sutaisema 3–1-osuma 12 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä laukaisi jännityksen. Jokerit puolusti läpi ottelun todella hyvin niin tasakentällisin kuin alivoimallakin.
– Severstal oli fyysinen joukkue ja pelasi tiukkaa keskialuetta ja omaa päätä, mutta taistelimme hyvin. Koko kausi on puolustettu tiukasti. Tänään jatkettiin samaa ja se tuotti tulosta, Tolvanen kuvaili Jokereiden joukkuepelin tasoa.
Jokerit päättää kuuden kotiottelun putkensa tiistaina, kun vieraaksi saapuu Torpedo Nižni Novgorod.