Jokerit on edelleen Pohjoismaiden ykkönen
KHL-joukkue Jokerit on osoittautunut toista kertaa peräkkäin Pohjoismaiden suurimmaksi joukkueeksi.
Vertailu lasketaan eurooppalaisten jääkiekkojoukkueiden keräämistä yleisömääristä. Jokerit keräsi toisella perättäisellä kaudella runkosarjassa yli 10 000 katsojaa ottelua kohden. Yleisömäärä on Euroopan seitsemänneksi suurin.
Myös viime kaudella Jokerit oli samaisella, kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n kokoamalla listalla seitsemäntenä. Hartwall Arenassa runkosarjan yleisökeskiarvo oli tällä kaudella 10 468 katsojaa, joka on Pohjoismaiden suurin. Seuraavana tuleva Ruotsin suurseura Frölunda ylsi keskiarvoon 9 312 ja on koko Euroopan listalla yhdeksäntenä.
Maanosan ylivoimainen ykkönen on edelleen sveitsiläinen SC Bern, joka merkkautti komeimmat katsojaluvut jo 15. kerran peräkkäin. Bernissä otteluita käy seuraamassa keskimäärin huikeat 16 145 katsojaa. Seuraavina tulevat saksalaiset Eisbären Berlin ja Kölner Haie.
KHL:ssä Jokerit on viime kauden tapaan kolmantena yleisömäärissä mitattuna. SKA Pietari ja Dinamo Minsk olivat tänäkin vuonna edellä, vaikka Minskissä lukema putosikin huomattavasti. Suurin vaikuttanut tekijä lienee menestys, sillä viime kaudella Dinamo eteni pudotuspeleihin, kun taas tällä kaudella jäi niiden ulkopuolelle. Jokerit otti kolmanneksi eniten pisteitä ja voitti divisioonansa, mutta putosi jatkosta pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.
Suomessa Jokerit on omilla luvuillaan. SM-liigan suurimman yleisömäärän kerännyt HIFK ylsi keskiarvoon 6 937, joka on Euroopan listan 23. korkein lukema. Jokerit keräsi otteluihinsa siis keskimäärin 3 531 katsojaa enemmän.
Euroopan jääkiekkoliigojen yleisökeskiarvot runkosarjoissa 2015-16:
1. SC Bern 16 145
2. Eisbären Berlin 13 021
3. Kölner Haie 12 037
4. SKA Pietari 11 789
5. Adler Mannheim 11 657
6. Dinamo Minsk 11 445
7. Jokerit 10 468
8. Zürich Lions 9 818
9. Frölunda Indians 9 312
10. Hamburg Freezers 9 022
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”