Jokereiden KHL-kausi jatkui yli viikon pelitauon jälkeen tutulla vähämaalisella linjalla, kun helsinkiläiset kaatoivat Traktor Tsheljabinskin vieraissa niukasti maalein 2-1.
Ratkaisijoiksi nousivat uudet KHL-maalintekijät. Avauserässä kanadalaissentteri Joey Hishon vei Jokerit johtoon ensimmäisellä KHL-maalillaan, mutta erityisesti hyökkäyspäässä ihailua herättävä Traktor-pakki Kirill Koltsov tasoitti ottelun toisessa erässä, kun kotijoukkue pyöritti Jokereiden puolustuksen kahvitauolle. Traktor jyräsi toisen erän laukaisutilastot nimiinsä lukemin 19-5.

Kolmanteen erään Jokerit ryhdistäytyi. Ottelun ratkaisijaksi nousi Porin Ässistä Jokereihin siirtynyt Masi Marjamäki, joka iski limpun sisään vain viisi minuuttia ennen ottelun päättymistä. Marjamäki kiitteli porilaisketjun pelikavereitaan Mika Niemeä ja Sakari Salmista, joiden hienon syöttökuvion jälkeen Marjamäellä oli helppo työ iskeä kiekko maalin edestä sisään.
– Paransimme koko ajan ketjuna pelin edetessä. Huikean paikan pojat tarjosivat. Ajoin vain keskeltä kohti maalia, ja Sakke käytti vielä Niemellä laidassa, joka olisi voinut jo itsekin ampua, Marjamäki sanoi.
– Oli kyllä tärkeä voitto ja hyvin taisteltiin. Toisen erän olimme pulassa kiekonmenetysten takia. mutta loppua kohti saimme paremmin painetta vastustajan päätyyn, Marjamäki arvioi.
Ensimmäisen KHL-kautensa aloittanut Marjamäki on ollut yllättävänkin pirteä. Hanakasti maalille ajavana ja isokokoisena pelaajana maalin sutiminen maalivahdin nenän edestä ei ollut yllätys.
– KHL on niin nopeaa kiekkoa, että liigan opetteluun ja lainalaisuuksiin menee vielä aikaa. Hyvästä kesästä ja alkukauden harjoittelusta hyvä alkukauden vire tulee. Kun menen pelaamaan rennosti ja omilla vahvuuksillani, niin hyvä tulee, Marjamäki arvioi omia esityksiään.
Jokerit on tehnyt kauden neljässä ottelussa vain seitsemän maalia. Tiistain vierasvoiton merkitys saattaa nousta henkisesti voittonumeroita suuremmaksi.
– Aika paljon oli maalipaikkoja tänäänkin. Ehkä viimeistelystä puuttuu se pieni rentous, kun tulosta ei ole tullut, Marjamäki pohti.
Maalivahtipeli sen sijaan on rentoa ja tarkkaa. Marjamäen lisäksi Jokereiden toinen sankari oli Ryan Zapolski, joka torjui peräti 40 kertaa.
– Jos ottaa 40 koppia, tarvitseeko edes miettiä hänen merkitystään. Zapo piti meidät pelissä mukana. Olimme välillä vaikeuksissa, mutta Zapo otti kaikki, mitä piti ottaa, Marjamäki kiitteli.
– Kokonaisuudessaan ottelusta jäi käteen paljon hyvää, mutta paljon petrattavaakin. Ei ole todellakaan sellainen olo, että pelasimme huippupelin. Tärkeintä, että saimme pisteet ja otetaan tästä hyvät asiat mukaan, Marjamäki päätti.
Jokerit jatkaa vieraskiertuettaan torstaina Salavat Julajev Ufan vieraana. Ottelu alkaa kello 17.00.
Tilastot